Pääkirjoitukset
Päivitetty 7.8.2010 02:52, julkaistu 6.8.2010 13:03

Kalli kehään, vaalikamppailu voi alkaa

Satakunnan keskustan järeään kalustoon kuuluvat kansanedustajat Timo Kalli ja Juha Korkeaoja lopettivat eilen kuurupiilonsa ja päättivät heittäytyä vielä kerran ehdolle eduskuntaan. Samaan ratkaisuun päätyi jo aiemmin vaalipiirin kolmas istuva keskustakansanedustaja Oiva Kaltiokumpu.

Korkeaojan ehdokkuutta pidettiin varmana jo pitkään, mutta Kallin jatkohaluja voi arvioida jopa pienoiseksi yllätykseksi. Hänen ounasteltiin raivaavan tilaa Eeva-tyttärelleen, jolla on mittavaa alan työkokemusta muun muassa EU-komissaari Olli Rehnin ja keskustaministerien kabineteista. Tällä hetkellä Eeva Kalli toimii pääministeri Mari Kiviniemen erityisavustajana.

Satakunnan demarien kansanedustajatrio ei etene yhtä yhtenäisenä kuin pääministeripuolueen kolmikko kohti uusia haasteita, sillä raumalainen Reijo Kallio jättää eduskunnan. Ensimmäisen kauden Krista Kiuru ja Antti Vuolanne ovat luonnollisesti kisassa mukana.

Kokoomuksesta ja vasemmistoliitosta kaikki istuvat kansanedustajat tavoittelevat jatkopaikkaa. Kokoomuksen Anne Holmlundin ja Sampsa Katajan jatkohalut eivät tulleet kenellekään yllätyksenä, mutta vasemmistoliiton Veijo Puhjo taisi yllättää myös omansa.

Ehdokasasettelua muualla Suomessa järsinyt kansanedustajien luopumisvimma ei näytä koettelevan Satakunnan vaalipiiriä.

Puolueiden ehdokasasettelu on edennyt Satakunnassa niin kävelyvauhtia, että listan kasaamisessa on täytynyt olla vaikeuksia. Ripeimmin urakasta selviytyi vasemmistoliitto, joka sai aikaan täyden 14 ehdokkaan listan jo ennen kesää.

Kolmen suurimman puolueen urakka on vielä vaiheessa. Sekä vaalipiirin suurin puolue SDP että vaaliliiton kristillisdemokraattien kanssa solmiva keskusta päättävät ehdokkaistaan marraskuussa. Satakunnan Kokoomus pitää ylimääräisen piirikokouksen syyskuun lopussa.

Täysin lukkoon ehdokkaitaan eivät ole lyöneet vielä vaalipiirin pienetkään puolueet.

Vaisu valmistelu ei toivottavasti enteile laimeaa vaalitaistelua. Teemoja pitäisi ainakin riittää jo yksin Satakunnan edunvalvonnan tilasta.

Maakunnan kansanedustajat ovat istuneet jo vuosia poikkeuksellisen merkittävillä näköalapaikoilla. Kalli on pääministeripuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Holmlund ministeri, Kataja hallituspuolueen varapuheenjohtaja ja Korkeaoja yhä tärkeämmäksi käyvän puolustusvaliokunnan puheenjohtaja.

Uudet ehdokkaat ja muut puolueet voivat haastaa istuvat ja kysyä, miksi Satakunta on yhä pussinperällä, miksi saalis on jäänyt vähäiseksi, miksi koneet eivät lennä ja miksi junat ja bussit ovat yhä hitaita. Ei kai Niinisalon varuskunta ole taas uhattuna? Mitä näköalapaikka on oikein tuonut, jos se ei ole taannut sananvaltaa?


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Metsä-Botnian tehtaan hakekuljettimessa palo

Metsä-Botnian Rauman sellutehtaan hakekuljettimessa havaittiin palo keskiviikkona heti iltayhdeksän jälkeen. Palokunta lähti paikalle automaatin hälyttämänä.
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot