Pääkirjoitukset
Päivitetty 24.6.2010 02:52, julkaistu 22.6.2010 09:33

Taloudenhoidon ohitettava vaalihuuma

Tiistaina nimitetyn uuden hallituksen kausi on lyhyt, mutta helppoa siitä ei tule.

Lisähaastetta antavat kevään eduskuntavaalit, joihin kolme isointa puoluetta, kokoomus, keskusta ja SDP, lähtevät lähes samalta viivalta. Kannatuserot ovat kaventumassa, joten vaalikampanjoista voidaan odottaa todella tiukkoja.

Vaikka hallituspuolueet mielellään tarjoaisivat äänestäjille mahdollisimman paljon mannaa, niin tavoitteista ei saa livetä liikaa. Niistä ykkönen on talouden vakauttamisen saaminen hyvään alkuun. Uuden pääministerin Mari Kiviniemen (kesk.) ja koko hallituksen ensimmäinen todellinen koitos onkin heti kesätauon jälkeen, kun budjettiesitystä ryhdytään raamittamaan.

Äänestäjiä kiinnostavat eniten heihin vaikuttavat peruskysymykset, joita ovat muun muassa palvelut, omalle alueelle tulevat investointirahat ja verotus. Liikaan kosiskeluun ei saa kuitenkaan langeta.

Kaikki puolueet tiedostavat sen, mutta kokonaan eri asia on, miten se käytännössä toteutuu. Toivoa ainakin voi, että vaalikampanjoita sävyttää populismia enemmän asiantunteva ja vilkas poliittinen keskustelu.

Vaikka vielä keväällä näytti siltä, että kokoomus jyrää muut alleen, niin mitään riemumarssia vaaleista ei sille tule. Puolueen painolastina on muun muassa se, että se joutuu kantamaan suuren vastuun taloudesta ja esimerkiksi ydinvoimapäätöksestä.

Jos keskusta ja sosiaalidemokraatit onnistuvat vajaan vuoden aikana saamaan kannattajansa laajoin joukoin liikkeelle, niin mitenkään mahdotonta ei ole, että kokoomus löytää itsensä vaalien jälkeen pronssisijalta.

Mielenkiintoista on myös seurata, kuinka pitkälle kantaa perussuomalaisten populistinen politiikka. Vetoaako se kansaan tositilanteessa yhtä paljon kuin erilaisissa mielipidetiedusteluissa vai osaavatko äänestäjät ottaa huomioon reaalipolitiikan vaatimukset, kun äänestämisen aika koittaa.

Päävastustajina perussuomalaisilla ovat vihreät ja ennen kaikkea vasemmistoliitto.

Kokoomuksessa ja keskustassa toivotaan nykyisen hallituspohjan saavan jatkoa. Ratkaisevaa jatkotoiveiden kannalta on, millaisiin toimiin valtiontalouden kuntoon saattamiseksi uusi hallitus rohkenee ryhtyä ensi vuoden budjettia laatiessaan. Toivoa sopii, ettei vaalihuuman jo häämöttäessä tarvittavia menojen leikkauksia tai muita äänestäjien silmissä ikäviä päätöksiä uskalleta tehdä. Verolinjaukset hallitus voi onnekseen jättää seuraajalleen, vaikka niihinkin olisi ehdottomasti otettava kantaa jo kuluvalla kaudella.

Tulevasta pääministeriydestä kamppailevat entistä tiukemmin pääministeri Kiviniemi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoman tuella puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Ropoja ei kannata vielä laittaa likoon kenenkään puolesta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Palokunta hätyytti kissan alas männystä

Palokunta pelasti männystä kissan, joka oli viettänyt kymmenen metrin korkeudessa jo kaksi päivää Nissiläntiellä Ulvilassa. Uudenkoiviston VPK sai ilmoituksen...
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot