Köyhistämme on pidettävä huolta

Maalaisliittolaisuuden aatteellinen oppi-isä Santeri Alkio korosti, että puolueen on oltava köyhän asialla. Opposition välikysymys siitä, onko Matti Vanhasen hallitus ollut köyhän asialla, on monessa mielessä ajankohtainen.

Eduskunnassa sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto ryöpyttivät hallitusta perusteellisesti köyhien asian kurjistamisesta. Vastuuministeri Liisa Hyssälä (kesk.) puolestaan osoitteli numeroin, kuinka erilaisia sosiaalietuisuuksia on lisätty hallituskaudella jopa 730 miljoonalla eurolla.

Keskustelu köyhien asemasta on kulkenut aina tällä samalla rintamalinjalla. Köyhyyden todellisia kasvoja ei kuitenkaan saisi haudata numeroiden ja miljoonien taakse.

Suomalaisesta köyhyydestä puhuttaessa on muistettava, että me elämme maailman mittapuun mukaan hyvinvointivaltiossa, jossa kukaan ei putoa täysin tyhjän päälle.

Sosiaaliturva on edelleen kattava ja riittää turvaamaan ihmisille perustoimeentulon. Köyhyyskeskustelussa huomio kiinnittyykin siihen, mihin saakka yhteiskunnan on osallistuttava toimeentuloon, ja mitä siihen katsotaan kuuluvan.

Kuuluvatko kännykkä, televisio tai sanomalehden tilausmaksu perustoimeentuloon? Tai missä kulkee köyhyyden raja?

Virallisesti se määritellään niin, että köyhiksi lasketaan ne perheet, joiden tulot jäävät alle 60 prosentin vastaavan keskimääräisen perheen tuloista. Kun keskiarvoperheen tulotaso nousee, se vastaavasti nostaa köyhyyden rajaa ylöspäin.

Politikointi köyhyydellä on helppoa. Veikko Vennamo (maas.) oli jo aikanaan ”köyhän asialla”, ja samalla hevosella ratsastaa nyt oppositio seuraaviin vaaleihin. Leipäjonot ovat kaikille näkyvä osoitus hallituksen politiikan epäonnistumisesta.

Todellinen köyhyys on kuitenkin vallan toisaalla. Se on niiden kaikkein pienituloisimpien eläkeläisten pöydissä, joissa valtaosa niukasta eläkkeestä menee ruokaan, lämmitykseen ja lääkkeisiin.

Tai pitkäaikaistyöttömän perheessä, jossa kasvavat lapset tarvitsevat ruoan lisäksi vaatteita ja mahdollisuuden tasavertaiseen elämiseen muiden kanssa. Köyhyyden kasvot ovat usein piilossa arkisen julkisivun takana.

Sosiaalipolitiikassa tarvitaan jatkossa entistä enemmän selkeästi kohdennettuja toimia. Kun kuntien talous kiristyy entisestään, kannattaa pohtia esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden perusteita. Tai lapsilisien maksamista kaikille.

Yhteiskunnassa tulee hoitaa vähäosaisia. Seuraava suuri sosiaalipoliittinen keskustelu pitää käydä sosiaaliturvan tasa-arvoperiaatteesta.