Pääkirjoitukset
Päivitetty 23.2.2010 01:53, julkaistu 22.2.2010 11:35

Selitysten sijasta oikeaa tietoa

VR-konserni Oyn toimitusjohtaja Mikael Aro myönsi julkisesti VRn mokanneen, kun junat myöhästelevät tuntitolkulla. Nöyristely julkisuudessa saattaa tuntua palvelualalla tarpeelliselta, mutta toimitusjohtajan olisi syytä katsoa myös ikkunasta ulos.

Lumimyrskyt ovat sekoittaneet junaliikennettä ympäri Eurooppaa. Ruotsissa junat ovat olleet vielä enemmän myöhässä, ja osittain raideliikenne on jouduttu pysäyttämään kokonaan.

Pöllyävä lumi on tukkinut raiteet, pakkanen jäädyttänyt vaihteet ja junia joudutaan sulattamaan kuumalla höyryllä varikoilla. Olot ovat poikkeukselliset.

Junaliikennettä voi verrata lentoliikenteeseen. Siellä tuntien odotusajat ovat arkipäivää, matkalaukut katoavat ja turvatarkastuksen jonot ovat tuskallisen hitaita.

Olosuhteille ei toimitusjohtaja Aro ja hänen organisaationsa voi mitään. Kohteliasta on ollut, että korvauksia maksetaan, mutta niiden kanssa on syytä pitää järki tallella. Sää ei ole yksin VRn vastuulla, kyllä matkustajillakin on oma vastuunsa.

Pahaksi onneksi lumimyräkkä iski juuri koulujen hiihtolomaviikon alkuun. Lapin loman vaihtuminen asemahallissa ilmaisen kahvin ryystämiseen harmittaa.

Julkisuudessa on jo vaadittu henkilökunnan lisäämistä. Pitää kuitenkin ymmärtää, ettei VRn ratahenkilökuntaa voida mitoittaa poikkeustilanteiden vaatiman huipun mukaan.

Toinen asia sitten on, onko VR varautunut talveen riittävän hyvin, vai onko sielläkin jo uskottu ilmaston lopulliseen lämpenemiseen ja ikuiseen kesään kiskoilla.

Tuskinpa vain. Junien kehitys on nopeaa, ja se on tuonut niihin lisää herkkää tekniikkaa. Kun junien nopeudetkin ovat nousseet pariin sataan kilometriin tunnissa, ja aikataulut on tehty sen mukaan, pienet tekniset viivästykset johtavat helposti liikenteen sotkeutumiseen laajalla alueella.

Jos jossakin on parantamisen varaa, niin VRn tiedottamisessa matkustajille. Heitä on aivan turha seisottaa tuntitolkulla asemahallissa, jos junan lähtö joka tapauksessa viivästyy pitkään.

Tärkeää olisi myös kertoa matkustajalle, mikä on tilanne asemalla. Laiturilla seisovan pitää olla selvillä, onko juna lähdössä Poriin vai onko kyseessä tunnin myöhässä oleva Kuopion juna. Nyt ihmiset ovat joutuneet kyselemään toisiltaan, mihin mikin juna on lähdössä.

Valtaosan vuotta junat kulkevat ajallaan ja turvallisesti. Se on hyvä muistaa, kun nyt poikkeusolojen vuoksi liikenne on takkuillut. Myöhästely ei ole matkustamisessa kovin tavatonta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Metsä-Botnian tehtaan hakekuljettimessa palo

Metsä-Botnian Rauman sellutehtaan hakekuljettimessa havaittiin palo keskiviikkona heti iltayhdeksän jälkeen. Palokunta lähti paikalle automaatin hälyttämänä.
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot