Pääkirjoitukset
Päivitetty 11.2.2010 01:52, julkaistu 10.2.2010 09:39

Kaupungintalossa palaa jo sytytyslanka

Porin kaupungin ylimmässä virkamiesjohdossa kuohuu kunnolla. Kun virkamieskunnan ykkösketju ilmoittaa olevansa tyytymätön kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen johtamistapaan, niin tilanne on enemmän kuin vakava.

Luukkosen pitää viimein tehdä johtopäätökset ja muuttaa selkeästi linjaansa. Vaatimukset hänen erottamisestaan eivät ole kuitenkaan tässä vaiheessa paikallaan, mutta jotain on tapahduttava – ja pian.

On erittäin valitettavaa, etteivät jo muutaman kuukauden jatkuneet yritykset saada ilmapiiri kohenemaan ole johtaneet minkäänlaiseen tulokseen. Se on osoitus muutoskyvyn puutteesta.

Ykkösjohtajan mielipiteet toki vaikuttavat viime kädessä eniten päätöksiin, mutta hänen täytyy myös pystyä kuuntelemaan alaisiaan tarkalla korvalla.

Kun Luukkonen tammikuun lopulla läväytti johtoryhmän kehittämispalaverissa pöytään paperit, joissa ehdotettiin rajuja henkilömuutoksia kaupungin organisaatioon, niin tilanne luisui täysin käsistä. Hän oli yllättäen nostamassa muutamia henkilöitä korkeisiin asemiin ohi muutamien nykyisten ylimpien virkahenkilöiden.

Niin itsevaltiasmaiseen tapaan ei kerta kaikkiaan voi menetellä julkisessa organisaatiossa.

Kaiken kukkuraksi kyseissä palaverissa piti etsiä keinoja ilmapiirin parantamiseksi, mutta kävi juuri päinvastoin.

Luottamushenkilöiden poliittisesti valitseman ja veromarkoista palkkansa saavan kaupunginjohtajan johtamistapa ei saa olla liian itsevaltainen. Jos se sitä on — kuten Porissa näyttää olevan – niin lopputulos ei voi olla muuta kuin huono.

Sapiskaa voi antaa myös ylimmälle luottamushenkilöjohdolle. Tällaisessa tapauksessa vaikeneminen ei todellakaan ole kultaa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pentti Kilkun (kok.) toteamus, että kyse on täysin sisäisestä asiasta, joka hoidetaan suljettujen ovien takana, on kestämätön.

Pitkään kunnallispolitiikassa toimineiden luulisi ymmärtävän, ettei julkisesti toimivassa organisaatiossa voi näin merkittävää asiaa pitää salassa. Se sotii jo kunnallisen demokratian käytäntöjäkin vastaan.

Jos asioista puhuttaisiin avoimemmin, niin se myös katkoisi siipiä mitä erilaisimmilta huhuilta, joita nyt Porissa liikkuu.

Mielenkiintoista on nyt nähdä, mitä selvitys kaupungin johtamisjärjestelmästä tuo muassaan. Ratkaisu ilmapiirin kohentamiseksi voisi olla se, että Poriin valittaisiin määräaikainen pormestari. Selkeitä muutoksia on nimittäin saatava aikaan.

Satakunnan pääkaupungissa on kyse niin vakavasta kriisistä, ettei siitä perinteisin keinoin näytä olevan ulospääsyä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Metsä-Botnian tehtaan hakekuljettimessa palo

Metsä-Botnian Rauman sellutehtaan hakekuljettimessa havaittiin palo keskiviikkona heti iltayhdeksän jälkeen. Palokunta lähti paikalle automaatin hälyttämänä.
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot