Pääkirjoitukset
Päivitetty 6.2.2010 01:53, julkaistu 4.2.2010 13:13

Maanpuolustuskurssi kuuluu työhön

Porilainen kansanedustaja Antti Vuolanne (sd.) leimattiin suotta pinnariksi, kun hän osallistui neljä viikkoa kestäneelle valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille. Vuolanne ei voinut tuolloin osallistua eduskunnan istuntoihin, minkä takia hänet kirjattiin ahkerimmaksi poissaolijaksi.

Kysymys kuuluu, onko maanpuolustuskurssille osallistuminen kansanedustajan työtä? Varmasti on. Kyseessä ei ole mikään ”kertausharjoitus”, vaan tiukkaa sotilas- ja siviilikriisinhallinnan koulutusta maamme johtavien asiantuntijoiden johdolla.

Kursseille valitaan aina kaksi, kolme kansanedustajaa. Muita osallistujia ovat yhteiskunnan vaikuttajat, talouselämän johtajat ja median edustajat. Osallistumiselle pitää saada työnantajan lupa, myös kansanedustajien.

Vuolanteen tapa reagoida Iltalehden julkaisemaan poissaolotilastoon sen sijaan oli liiallista. Hänen selityksiään asiasta julkaistiin kaikissa mahdollisissa lehdissä pienimpiin paikallissanomiin saakka. Tekstiviestejä tapahtuneesta tuli laajalla jakelulla.

Jos kansanedustaja Vuolanne ajaisi samanlaisella vimmalla Satakunnan asioita, hän olisi tehokas maakunnan asioiden hoitaja. Valitettavasi samaa innostusta ei ole riittänyt kuin omien etujen vahtimiseen ja epäiltyjen ”väärinkäsitysten” oikomiseen.Vuolanteen hädän toisaalta ymmärtääkin. Hän oli vaaleista toiseen ikuinen varakansanedustaja. Kun paikka nyt lopulta tuli, hänen täytyy koettaa pitää siitä kiinni kynsin hampain.

Satakunnan demarien paikat ovat menossa ainakin osittain uuteen jakoon. Raumalainen Reijo Kallio ilmoitti jo, ettei hän aio enää asettua ehdokkaaksi vuoden 2011 vaaleissa.

Porilaisiin kuvioihin Kallion poisjäänti ei vaikuta, sillä raumalaiset osaavat äänten keskittämisen taidon. Se merkitsee, että Raumalta valittaneen eduskuntaan Medi-Rauman asianajaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kristiina Salonen.

Porissa SDPn edustus ei välttämättä jatku Krista Kiurun ja Antti Vuolanteen varassa. Muitakin ehdokkaita on lähdössä kisaan. Jos kahden istuvan edustajan saavutukset pannaan riviin, ei Satakunnan edunvalvonta ole demarien kohdalla parhaissa mahdollisissa kantimissa.

Oikeastaan oli hyvä, että kysymys kansanedustajan työstä nousi Satakunnassakin keskusteluun. Kansalaisilla on oikeus tietää, mitä edustajamme tekevät.

Tärkeämpää kuin selitellä, mitä en ole tehnyt tai miksi olen ollut poissa, olisi kuitenkin pyrkiä kertomaan, mitä olen saanut aikaan. Toki täytyy muistaa, ettei oppositiossa istuvalla kansanedustajalla ole kovin paljon mahdollisuuksia saada suuria aikaan.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Metsä-Botnian tehtaan hakekuljettimessa palo

Metsä-Botnian Rauman sellutehtaan hakekuljettimessa havaittiin palo keskiviikkona heti iltayhdeksän jälkeen. Palokunta lähti paikalle automaatin hälyttämänä.
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot