Kulttuuri
Päivitetty 17.8.2010 11:46, julkaistu 17.8.2010 11:41

Jussi Hakulinen julkaisee sooloalbumin

Säveltäjä ja sanoittaja Jussi Hakulinen tekee paluun.

Tuorein sooloalabumi julkaistaan lokakuussa. Albumia ennakoi single Pelkuri, jonka Hakulinen tulkitsee yhdessä toisen porilaisen säveltäjä-sanoittajan Noora Tommilan kanssa. Tommila on tuttu Eleonoora Rosenholm pop-yhtyeestä. Singlen digijulkaisu on 23.8.

Hakulinen toimi Yön kosketinsoittajana yhtyeen alkuaikoina, mutta erosi yhtyeestä vuonna 1985. Hän palasi tekemään Yölle kappaleita vuonna 1990 ja on siitä lähtien toiminut yhtyeen hovisäveltäjänä ja -sanoittajana.

Hakulisen kynästä ovat syntyneet mm. Joutsenlaulu, Rakkaus on Lumivalkoinen ja Loisto.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Lukijoiden kuvat

DSC_3406

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kolumnit

Kolumnit

Pääkirjoitus on sanomalehden mielipide

Hei, sinä koululainen, katso tämän tekstin yläpuolelle. Sieltä löytyy lehtemme pääkirjoitus.
Blogit
 
 
Ruokaohjeet

Suloiset

Ruoka

Hauskoja, helppoja suolapaloja

Ulla Svensk: Suloiset suolaiset Otava 2012, 144 sivua Mikä: Ahkerana ruokakirjailijana ja blogileipurina tunnetuksi tulleen Ulla Svenskin tarkastelussa ovat tällä kertaa suolaiset leivonnaiset...
SK Facebookissa
MAINOS

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot