Kotkan merimuseon johtaja pidätettiin virasta
- Kouvolassa syntyneen Suomen merimuseon johtajan Leena Hailan sukujuuret ovat Satakunnassa isän puolelta Sastamalan Kiikassa ja äidin puolelta Kihniössä.
Kotkassa sijaitsevan Suomen merimuseon johtaja Leena Haila on pidätetty virasta toistaiseksi. Hailaa epäillään väärinkäytöksistä, jotka liittyvät Wellamo-näyttelyn rakennustöiden hankintoihin.
Museovirasto on jättänyt Kymenlaakson poliisille tutkintapyynnön, jossa se epäilee Hailan syyllistyneen virka-aseman väärinkäyttämiseen ja petokseen.
STT:n mukaan Hailan epäillään teettäneen töitä kymmenien tuhansien eurojen arvosta sekä oman yrityksensä Mäntyharjun Moniapu Oy:n että aviomiehensä yrityksen SJ-Teknon lukuun. Museovirasto sai väärinkäytösepäilyyn liittyen nimettömän ilmiannon viime syksynä.
Haila ei kiistä perusteita virasta pidättämiselle. Haila korosti sitä, ettei ole tavoitellut toiminnallaan henkilökohtaista hyötyä vaan pyrki saattamaan rakennustyön valmiiksi aikataulullisesti. Hailan kanta käy ilmi kuulemistilaisuuden muistiosta. STT ei tavoittanut Hailaa puhelimitse torstai-iltana.
Mäntyharjun Moniapu Oy:n laskuttamien töiden arvo on ollut yhteensä vähintään 32498 euroa. Haila hyväksyi laskut tietoisena siitä, että pääurakoitsijan aliurakoitsijana on ollut hänen oma yrityksensä. Lisäksi Haila on tilannut miehensä yrityksestä rakennustyötä museolle lähes 16 500 euron arvosta.
Kotkan Merimuseo avattiin kesällä 2008 ja museo on palkittu useilla eri palkinnoilla.










