Kulttuuri
Päivitetty 9.3.2010 19:17, julkaistu 9.3.2010 14:07

Koivukarin saaristosaaga Rauman juhlanäytelmäksi

Kuva: Kari Suni
Kari SuniLähetä palautetta toimittajalle
Raumalaista draamaa raumalaisvoimin. Tapio Koivukarin kirjoittaman Luodetuulen maan yhtenä pääosan esittäjänä on Ritva Loijas. Hän on Kuuskajaskarissa asuvan perheen Fiina-öiti.

Rauman kaupunginteatteri juhlii 70. toimintavuottaan syysnäytäntökaudella vahvasti paikallisella ohjelmistolla . Teatterin juhlaensi-iltana nähdään raumalaiskirjailija Tapio Koivukarin saaristotrilogian ensimmäisen osaan perustuva Luodetuulen maa. Sen ensi-ilta on 11. syyskuuta.

Näytelmän ohjaa ja dramatisoi yhdessä Koivukarin kanssa Sakari Kirjavainen. Näytelmän rooleissa on koko teatterin henkilöstö sekä vierailevia näyttelijöitä.

Näytelmän tapahtumat keskittyvät 1900-luvun alkuun, jolloin Euroopassa sodittiin ja kuohui muutenkin, ja Suomi itsenäistyi dramaattisten vaiheiden jälkeen. Suurta muutosta kuvataan Rauman saaristossa, Kuuskajaskarissa asuvan perheen ja elämänvaiheiden kautta. Pääosissa ovat mm. Kari Hakala, Ritva Loijas ja Timo Julkunen.

Kaupunginteatterin syyskauden avausnäytelmänä on lasten musiikkinäytelmä Työkalupakki. Sen ovat kirjoittaneet teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo, Veera Degerholm ja Niklas Vainio. Musiikin näytelmään on säveltänyt Perttu Suominen.

Marraskuussa ensi-iltansa saa Tuomas Parkkisen kirjoittama komedia Madaamit, joka kertoo äitiydestä miehen näkökulmasta. Näytelmän ohjaa Kari Hakala.

Teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo esittää syyskaudella kolme omaa esitystä. Pitsiviikolla hän esittää yhdessä Taisto Reimaluodon kanssa näytelmää Pesä Pienoinen. Syyskuussa Sinisalo esittää ravintola Ankkurissa Sinikka Nopolan teksteistä koottua esitystä Likka – Elämä ja teot. Lokakuun esityksenä Sinisalolla on Väinö Linnan Pohjantähti-trilogiaan perustuva monologi Pentinkulman naiset. Sen on dramatisoinut Ritva Holmberg ja ohjaajana on Maarit Pyökäri.

Lokakuussa kaupunginteatterin ohjelmistossa jatkaa suuren suosion saanut Timo Julkusen monologi Luolamies.


AVAINSANAT: Teatteri, kulttuuri, Rauma, Tapio Koivukari

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Lukijoiden kuvat

DSC_3406

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kolumnit

Kolumnit

Jokainen kohtaaminen voi olla viimeinen

Olin kymmenvuotias, kun naapurin Seija-tyttö menehtyi kotonaan vaikeaan sairauteen. Albumin kuvassa me kyläläiset suremme avonaisen arkun äärellä...
Blogit
 
 
Ruokaohjeet

ystävänpäiväruokaa6

Ruoka

Hyvä ystävä on marenkiunelman arvoinen

Pieni, makea pala mahtuu aina. Ystävänpäivä on oiva syy – tai ainakin tekosyy – panna pöytä koreaksi ja tarjota rakkaille ihmisille ihania suklaasuukkoja ja...
SK Facebookissa
MAINOS

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot