Päivitetty 8.2. 18:15, julkaistu 8.2. 14:35

Kuusi uutta Vares-elokuvaa

Kuva: Tomi Glad
Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle
Juha Veijonen esiintyi Porissa filmatun Vares-elokuvan, V2 - jäätynyt enkeli, pääosassa.


Solar Films tuottaa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa kuusi uutta Reijo Mäen romaaneihin perustuvaa pitkää Vares-elokuvaa.

Ne valmistuvat vuonna 2011 ja tähtäävät kansainväliseen levitykseen. Elokuvista kaksi nähdään ensin elokuvateattereissa ja neljä tuotetaan suoraan dvd:lle ja televisioon.

Tuotantoyhtiö kertoo tiedotteessa, että suurelle yleisölle tehtävät tarinat sisältävät paljon toimintaa, huumoria ja jännitystä. Elokuvissa on sekä pulp-lainaa että film noir -henkeä; intohimoa, petoksia ja rikoksia.

Elokuvateattereissa esitettävät elokuvat ohjaa kansainvälisen uran luonut suomalainen Anders Engström. Pääosassa jatkaa jo kaksi Vares-elokuvaa (Vares ja V2) tehnyt Juha Veijonen.

Käsikirjoitusten pohjana ovat Reijo Mäen romaanit Pahan suudelma, Kaidan tien kulkijat, Sukkanauhakäärme, Lännen mies, Uhkapelimerkki ja Huhtikuun tytöt.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Blogi: Hartiapankki vai talopaketti?

15.3.2010 09:39

Kevätauringon alkaessa sulattamaan lumipeitettä tulee monelle mieleen oman talon rakentaminen.  Herää kuitenkin kysymys, rakentaako itse, valitseeko talopaketin vaiko Avaimet käteen -toimituksen? Kaikissa tavoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Myös hinnalla on suuri merkitys. Paljonko rakentaminen maksaa ja voiko jossain kohtaa säästää kustannuksissa?

Blogi: Hallintajärjestelmäpainajainen

2.8.2010 13:42

Onko enää mitään työtä, jossa ei tarvitsisi koskea tietokoneeseen? Onko mikään ihmisryhmä säästynyt niiltä helvetinkoneilta, joita yleensä kutsutaan työn ja arjen hallintajärjestelmiksi?

Blogi: Autoton keskusta

2.9.2010 09:20

Porilainen autoilu on kuulemma Suomen kaoottisinta ja eniten italialaista ajotapaa muistuttavaa. Eli sekaan vaan ja onnea. Tämän kertoi muualta tullut vierailija.

Blogi: Summa summarum

4.7.2010 08:48

 

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330  |   Yhteystiedot  |  Asiakaspalvelu