Kotimaa
Päivitetty 5.9.2010 11:50, julkaistu 4.9.2010 11:57

Tatit, rouskut ja kantarellit odottajat poimijoita

Kuva: Timo Marttila
STTLähetä palautetta toimittajalle
Herkkutatti on maultaan mieto ja tuoksultaan miellyttävä.

Sienet ovat nousseet piilosta koko maassa. Kuiva kesä viivästytti kasvua muualla kuin Pohjois-Suomessa. Nyt Etelä- ja Keski-Suomen metsissäkin lymyää hyvin tatteja, rouskuja ja kantarelleja.

– Tilanne on selvästi parantunut, kertoi vanhempi tutkija Kauko Salo Metsäntutkimuslaitokselta lauantaina.

Herkkutatteja on nähty suuriakin määriä Etelärannikolla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Toisaalta esimerkiksi haperoille kosteus saattoi tulla liian myöhään, joten niitä ei välttämättä tänä syksynä kasva.

Itä-Suomessa sienikausi on alkanut vielä enemmän myöhässä ja sienet ovat alkaneet nousta vasta viime päivinä. Perjantain runsas sade auttoi selvästi.

– Muutamissa paikoissa on vähän herkkutatteja ja kantarelleja, mutta kangastatti puuttuu kokonaan, Salo kuvaili sieniretkellä näkemäänsä.

Lapissa ja Kainuussa metsät ovat saaneet kosteutta enemmän kuin muualla, joten siellä sieniä oli jo koko elokuun ajan.

Suppilovahvero vasta tulossa

Koko syksyn satomäärää on tässä vaiheessa mahdotonta povata.

Viime vuodet ovat suosineet sienestäjää, sillä poimintakausi on kestänyt jopa loka-marraskuulle.

– Tämän vuoden osalta ollaan sellaisessa kiikun kaakun -tilanteessa, että kausi voi hyvinkin jatkua kuukauden tai puolitoista. Nyt ollaan vasta syyskuussa, joten maan kätköistä voi vielä nousta uusia lajeja.

Salon mukaan kulttimaineen saavuttanutta suppilovahveroa saadaan odottaa vielä parisen viikkoa.

Tämän syksyn olot näyttävät olevan suotuisat myös myrkyllisille valkokärpässienille. Salo kehottaa sienestäjiä jättämään kaikki valkoiset sienet poimimatta, jottei sienikoriin joutuisi valkoista tappajaa.

Viime vuonna valkokärpässieniä oli runsaasti ja useat suomalaiset joutuivat sairaalaan sienimyrkytyksen takia.


AVAINSANAT: sienisato, sesonki

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.9.2010 18:46

No eipä uutinen juurikaan kerro siitä, mikä esim. Porin seudulla on tilanne. Kantarelleja on ollut keskikesästä asti, herkkutatteja myös ja haperoita sekä kangastatteja juuri nyt runsaasti (tulin just metästä). Ei näitä itäsuomalaisia uutisia kannattaisi ihan sellaisenaan täällä julkaista.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
 
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

ystävänpäiväruokaa6

Ruoka

Hyvä ystävä on marenkiunelman arvoinen

Pieni, makea pala mahtuu aina. Ystävänpäivä on oiva syy – tai ainakin tekosyy – panna pöytä koreaksi ja tarjota rakkaille ihmisille ihania suklaasuukkoja ja...

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot