Kotimaa
Päivitetty 5.9.2010 11:09, julkaistu 4.9.2010 10:20

Karjalainen: Ennätysmäärä hoitajia jää töissä kiinni päihteistä

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontavirastosta Valvirasta arvioidaan, että ennätysmäärä hoitajia menettää ammattioikeutensa päihteiden tai lääkevarkauksien vuoksi tänä vuonna. Asiasta kertoi sanomalehti Karjalainen lauantaina.

Työnantajien tekemien kanteluiden määrä on moninkertaistunut. Viime vuonna oikeudet poistettiin 30 hoitajalta, joista lähihoitajia oli 11. Tämän vuoden elokuun loppuun mennessä oikeudet on jo viety 28:lta hoitajalta, joista lähihoitajia on 19.

Valviran ylilääkäri Markus Henriksson arvioi, että noin 50 hoitajaa saattaa menettää ammattioikeutensa tänä vuonna. Hänen mukaansa ilmoitusten määrä kertoo osin hoitajien päihdeongelmien lisääntymisestä viimeisen viidentoista vuoden aikana.

– Viimeaikainen ilmoitusten määrän kasvu johtuu kuitenkin eniten työnantajien aktiivisuuden lisääntymisestä, Henriksson sanoi Karjalaiselle.

Yhä harvempi työantaja katsoo hoitajien töppäilyjä läpi sormien.


AVAINSANAT: ///EMBARGO///

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)6.1.2011 17:35

En hyväksy humalaista hoitajaa. Työ on vaativaa ja pään täytyy olla selvä työtehtävissä. Nykyisin hoitoalalle pääsee sairaatkin ihmiset. Hoidettavat ovat vaarassa. Testien ja koulutuksen tulisi haravoida tarkemmin alalle tulevat.Tuntematon

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.12.2010 11:55

Eioo heleppoo kellää? Mutta joku tolokku kumminkii pittää olla! Tai sitten alan vaihto edessä

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.9.2010 12:30

Tärkeämpää on seurata, missä työntekijät polttavat tupakkaa, ja mitä siihen tekemiseen kuluu työaikaa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.9.2010 11:36

Raskas työ, vaatii raskaat huvit, ja siihen tarvitaan rahaa. Käy muuten niin ettei potilaat kohta kokonaan tarvitse lääkkeitä, kun Sari sairaanhoitaja napsii taput omiin kitusiinsa, on Sarin mielestä työsuhde etu syödä kuormasta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.9.2010 14:32

Hoitajat tekevät arvokasta työtä. Mitä se nyt haittaa vaikka olisi pienessä kaasussa koko ajan. Voimia hoitajille ja heidän läheisilleen.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
 
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

ystävänpäiväruokaa6

Ruoka

Hyvä ystävä on marenkiunelman arvoinen

Pieni, makea pala mahtuu aina. Ystävänpäivä on oiva syy – tai ainakin tekosyy – panna pöytä koreaksi ja tarjota rakkaille ihmisille ihania suklaasuukkoja ja...

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot