Kotimaa
Päivitetty 2.9.2010 20:43, julkaistu 2.9.2010 16:13

Enon turmarekka ajoi ylinopeutta

Turmarekka ajoi poliisin mukaan 87 kilometritunnin vauhtia alkaessaan jarruttaa.

Ajopiirturin tutkinta osoitti, että rekka-auto ajoi ylinopeutta ennen törmäämistään henkilöautoon Joensuun Enossa viime kuussa. Turmassa kuolivat kaikki kuusi henkilöautossa ollutta.

Pohjois-Karjalan poliisi kertoi torstaina, että puutavararekka lähestyi turmaristeystä 88 kilometrin tuntivauhtia. Kuljettajan aloittaessa voimakkaan jarrutuksen nopeutta oli 87 kilometriä tunnissa. Rekan suurin sallittu nopeus olisi ollut 60 kilometriä tunnissa.

Rekka törmäsi kärkikolmion takaa tulleen henkilöauton kylkeen. Henkilöautossa olisi saanut olla vain viisi ihmistä. Poliisin mukaan henkilöautoa kuljettanut mies oli nauttinut alkoholia, mutta promillemäärä oli alle rangaistusrajan eli alle 0,5.

Poliisi jatkaa edelleen tutkintaa. Rekan kuljettajaa epäillään edelleen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuudesta kuolemantuottamuksesta. Esitutkinta valmistuu lähiviikkojen aikana.


AVAINSANAT: eno, turmarekka, ylinopeus, kolari

Kommentit (41)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)17.2.2011 19:10

Rekkakuskit ajaa kaikki liian lujaa. Kovemmat sakot ylinopeuksista. Tuhovoima moninkertainen 80 nopeudella verrattuna 60 nopeuteen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2011 16:38

Näyttäisi siltä, että oikeus on tässäkin asiassa toteutumassa ja rekkakuski saa syytteet kuudesta kuolemantuottamuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta niin kuin jo syksyllä ennustinkin. Raskaan liikenteen ylinopeudet ovat todella vaarallisia niin kuin tässäkin nähtiin. Sivulta tulevilla ei huonossa paikassa jää mitään mahdollisuuksia väistää ja rekkakin on pelannut omat pelivaransa ylinopeudella/ylikuormauksella. Sen takia näihin risteyksiin laitetaan kuudenkympin lätkät ettei sivulta tulevien tarvitse olla ennustajia ja risteyksen ylitykseen jää reilusti aikaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 17:02

"Eli ajonopeutesi on 80 km/h vaikka rajoitus olisi 60 tai 50? Kannattaisiko katsoa peiliin tai vaihtaa ammattia?"

"Ihan turha viisastella, että 120 vauhdissa ei rekkoja näy takana, nyt puhutaan nopeudesta 60 km/h."

Tätä juuri,kukahan täällä nyt viisatelee? No onneksi näihin ei tarvitse sen enempää puuttua eikä mielenrauhaa menettää,osoittaapa vain sen että asiallista keskustelua on varmaankin mahdoton käydä,eli syytelkää ja tuomitkaa,kai siitäkin jotain kiksejä saa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 15:50

Kyllähän noita onnettomuuksia aina sattuu. Tsemppiä vaan kaikille tasapuolisesti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 13:53

Iltalehti: "Poliisin tutkimukset osoittavat, että henkilöauton kuljettajan veren alkoholipitoisuus oli alle rangaistavan rajan." Samainen poliisin tutkimus osoittaa rekan törkeän ylinopeuden ja lievän ylipainon. Ylinopeus 27 km/h on yli rangaistavan rajan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 13:22

Minulle aikoinaan autokoulus opetettiin ettei autossa saa olla LIIKAA MATKUSTAJIA eikä KOLMION JA OIKEALTA tulevan eteen saa ajaa!!!Rekkakuski tuskin koskaan tulee unohtaan tuota päivää!! Jos puhutaan elinkautisesta tuomiosta niin hänellä se jo on!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 12:47

Media tekee rekkakuskista syyllisen. Julmaa!
Antakaa tutkijoille työrauha ja julistakaa tuomio vasta tuomarin nuijan kopauksen jälkeen.

Kuskina turma-autossa ollut nuori mies oli tuttu ihminen, myöskin moni autossa matkustajana ollut, samalta kylältä kotoisin ollaan. Kenenkään syyttäminen ei heitä takaisin tuo ja vaikka kuinka asiaa kääntäisi ja vääntäisi, ei rekkakuskia voi syyttää kuolemantuottamuksesta tilanteessa, jossa auto tulee ylilastissa kolmion takaa eteen ja kuski tilassa, jossa ei ajaa pitäisi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 11:04

Toivottavasti rekkakuskista ei tehdä syyllistä koko onnettomuuteen, vaikka oli ylinopeutta ja vähän ylikuormaakin. Ottakaa myös huomioon, että Seatissa nuori kuljettaja alkoholin vaikutuksen alaisena. Oliko koko yö valvottu jolloin kuljettaja ei ole ihan virkeimmillään aamulla? Ammattiautoilijoita ei aina parane syyttää kaikista onnettomuuksista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 10:43

"Liukkaat tulevat joten huomioitavaa riittää." Myös rekkakuskien pitää huomioida nopeusrajoitukset sekä riittävät turvavälit, varsinkin talvella. Jos rekka ajaa henkilöauton takapuskurissa kiinni, niin vika on rekka-autoilijassa, turvavälisäännös koskee myös heitä. Ihan turha viisastella, että 120 vauhdissa ei rekkoja näy takana, nyt puhutaan nopeudesta 60 km/h.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 10:00

Mistään en mitään tiedä, mutta eikös ainakin digipiirturi ole aikas tarkka..

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
 
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot