*

Satakunnan Kansa
Kotimaa
Päivitetty 28.12.2009 12:10, julkaistu 27.12.2009 12:23

Matti Nykäsen vangitsemisesta päätetään tänään

Kuva: Mika Vuorio/SK/arkisto
STTLähetä palautetta toimittajalle
Matti Nykästä epäillään tapon yrityksestä.

Vaimonsa puukottamisesta epäillyn Matti Nykäsen vangitsemisesta päätetään aamupäivällä.

Poliisin mukaan Matti Nykänen uhkasi vaimonsa Mervi Tapolan henkeä joulupäivänä pariskunnan kotona Ylöjärvellä Pirkanmaalla.

Päihtyneelle pariskunnalle oli tullut riitaa, jolloin Nykänen oli huitonut vaimoaan keittiöveitsellä ja kuristanut kylpytakin vyöllä. Tapola sai välikohtauksessa lieviä vammoja, mutta pääsi sairaalasta vielä samana iltana.

Nykänen otettiin kiinni kotoaan joulupäivän iltana, ja häntä on kuulusteltu viikonloppuna. Poliisi ei ole kertonut kuulustelujen sisällöstä eikä siitä, myöntääkö Nykänen teon.

Entistä mäkimiestä epäillään tällä hetkellä tapon yrityksestä, mutta rikosnimike voi muuttua myös törkeäksi pahoinpitelyksi.

Nykänen on tuomittu vastaavista teoista useamman kerran tällä vuosikymmenellä. Mies on muun muassa istunut yli vuoden vankilassa törkeästä pahoinpitelystä lyötyään tuttavaansa kahdesti veitsellä selkään.

Nykäsen viimeisimmät käänteet on noteerattu ulkomaillakin. Viimeisin kahnaus lain kanssa on kiinnostanut etenkin Norjassa sekä saksankielisessä Euroopassa, joissa tapaus on noussut lähes johdonmukaisesti suurimpien verkkomedioiden etusivuille. Tapaus on noteerattu myös Ruotsin ja Tanskan tabloidilehdistössä. Asiasta kertoo MTV3 verkkosivuillaan.

Tieto pidätyksestä on levinnyt uutistoimisto AFP:n välittämänä myös mäkihyppyä vähemmän seuraaviin medioihin. Uutinen on saanut palstatilaa muun muassa Kanadassa.

Episodista on kirjoittanut myös Espanjan laajalevikkisin sanomalehti Marca, joka normaalisti keskittyy pääasiassa jalkapalloaiheisiin. Samoin vähäisesti mäkihyppyä seuraava italialainen urheilulehti La Gazzetta dello Sport on kelpuuttanut Nykäsen pidättämisen verkkosivuilleen.


AVAINSANAT: keittiöveitsi, tapon yritys

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)11.8.2010 11:15

voi voi

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
 
MAINOS
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot