Kolumnit
Päivitetty 15.8.2010 02:53, julkaistu 14.8.2010 12:06

Suomi on ilmastollisesti herran kukkarossa, vaikka myrskyt ajoittain koettelevat

Yleisö otti Sonisphereä riepotelleen ukkosmyskyn vastaan yllättävän rauhallisesti.

Viime aikojen poikkeuksellisista myrskyistä huolimatta Suomi on ilmastollisesti herran kukkarossa.

Ruotsissa ja Norjassa matalapaineet aiheuttavat tuhoja keskimäärin Suomea enemmän. Tulvat ovat paljon yleisempiä Keski-Euroopassa, saati sitten Bangladeshissa tai Pakistanissa.

Pohjois-Amerikassa samoilla leveysasteilla syöksyvirtaukset ovat kaiken tieltään tuhoavia tornadoja. Puhumattakaan trooppisten alueiden hirmumyrskyistä, hurrikaaneista ja taifuuneista.

Myrskyjä on Suomessa aina ollut. Esimerkiksi viime vuosisadalla tuhoisia myrskyjä kirjattiin sadoittain Maurista Maireen. Ihmisen muisti vain on lyhyt.

Viime viikkojen rajuissa myrskyrintamissa on ollut poikkeuksellista se, että niitä on ollut neljä hyvin lyhyen ajan sisällä. Taustalla on ennätyksellisen kuuma ja pitkään jatkunut hellejakso, jollainen purkautuu käytännössä aina ukkosiin ja voimakkaisiin ilmavirtauksiin.

Suomen sijainti on otollinen ukkosmyrskyille. Kesällä Suomeen tulee lämpimiä ilmamassoja idästä ja etelästä ja kosteutta puolestaan Atlantilta.

Helteen loppuessa säärintama eli kylmä ilma työntyy lämpimän ilmapatjan alle ja nostaa sitä ylöspäin. Silloin kosteus muuttuu nopeasti pilviksi ja voimakkaaksi sateeksi. Viikko sitten Porissa ilmavirtaukset olivat poikkeuksellisen rajuja.

Pienestä kiinni. Porin Sonisphere-festivaaliin iskeneen syöksyvirtauksen ilmaan lennättämät telttojen ja muiden rakenteiden metalliosat surmasivat yhden ihmisen ja kymmenet loukkaantuivat.

Tuhot olisivat voineet olla paljon suurempiakin, sillä paikalla oli yli 30 000 ihmistä. Paljosta on kiittäminen turvallisuusmääräyksiä, joiden ansiosta ilmaan lentäneitä telttoja oli yllättävän vähän.

Itse olin ukkosmyrskyn äkillisesti puhjetessa omalla pihallani, jossa istuimme vieraiden kanssa kahvilla. Pidimme sadetta katoksen alla samalla kun totesimme, että salamat löivät maahan jossain aivan vieressä ja sadevesi tulvi kattoränneistä yli äyräiden.

Myöhemmin kävi ilmi, että rajuin säärintama meni hyvin läheltä taloamme. Ei kaatunut puita pihallamme, mutta paljosta ei ollut kiinni. Kolme vuotta sitten kellarimme oli yksi niistä yli tuhannesta porilaiskellarista, jotka täyttyivät vedellä sadetulvan vuoksi.

Suunnitellusti menimme pian sateen jälkeen Sonisphere-festivaalille, jossa ilmeni, että aivan perusukkosesta ei ollutkaan kysymys. Esiintymislavat olivat pahasti vaurioituneet ja ambulanssit hakivat loukkaantuneita. Ihmiset olivat myrskyn pieksämiä, mutta yllättävän rauhallisia. Monille tapahtunut kaikessa laajuudessaan valkeni vasta seuraavana päivänä.

Ilmastonmuutos. Tämä on nyt sitä ilmastonmuutosta, sanovat useat. Ihmiset arvioivat ilmastoasioita kuitenkin hämmentävän subjektiivisesti ja kapeakatseisesti.

Pari–kolme vuotta sitten lämpimien talvien aikaan ilmastonmuutos oli ihmisten huulilla, lumisena ja kylmänä viime talvena se oli jo peruttu, ja nyt kuuman ja myrskyisän kesän jälkeen ilmastonmuutos on taas täällä.

Tosiasia on, että Suomen säätyyppi on vaihteleva, jolloin myös ääripäiden erot ovat suuret. Ilmastonmuutosta sen sijaan voidaan tarkastella vain pitkissä tilastollisissa sarjoissa.

Isossa kuvassa olemme menossa kohti seuraavaa jääkautta, joka häämöttää noin 10 000 vuoden päässä. Ihmisen toiminta, lähinnä fossiilisten polttoaineiden kuten öljyn ja hiilen käyttö, on kuitenkin hidastanut tätä aikataulua.

Maapallon keskilämpötilan noususta lähivuosikymmenien aikana vallitsee hyvin laaja tieteellinen yksimielisyys. Yksi lämpenemisen vaikutuksista on sään ääri-ilmiöiden voimistuminen.

Alailmakehän kosteus on tuoreiden mittausten mukaan lisääntynyt Suomen leveysasteilla, mikä saattaa merkitä jatkossa myrskyjen voimistumista. Jääpeitteen oheneminen napa-alueilla taas saattaa muuttaa Suomen talvet entistä kylmemmiksi.

Kännykkävaroitukset. Suomea koettelevista myrskyrintamista varoittaminen on parantunut, vaikka syöksyvirtausten tarkkoja reittejä onkin täysin mahdotonta ennustaa. Tuoreiden myrskytuhojen valossa hyvin kannatettava on ajatus alueellisista myrskyvaroituksista ihmisten kännyköihin.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Rattijuoppo ajoi lumipenkkaan Harjavallassa

Nainen ajoi henkilöauton ulos tieltä Harjavallassa keskiviikkona iltapäivällä. Auto oli ajautunut lumipenkkaan Voimalaitoksentiellä.
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot