Kolumnit
Päivitetty 10.8.2010 02:52, julkaistu 6.8.2010 09:51

Palvelutoimisto toistaiseksi kiinni

Sanat ovat äärettömän tärkeitä. Vain yhden pikku sanan tai välimerkin puuttuminen voi muuttaa informaatiota niin, että syntyy suuria väärinkäsityksiä.

Satakunnan poliisilaitoksen kohdalle tällainen pikku virhe tapahtui viime viikon maanantaina. Poliisilta tupsahti tieto, että ”keskiviikosta 4. elokuuta lähtien poliisin Euran palvelutoimisto on toistaiseksi kiinni, mutta muina aikoina toimisto palvelee normaalisti”.

Tiedotteen saaneet toimittajat raapivat ihmeissään päätään. Miten niin ”muina aikoina”? Voidaanko Euran palvelutoimistoa edes noin vain sulkea ilman, että asiasta järjestetään jonkinlaista kuulemista?

Asiasta vastaava apulaispoliisipäällikkö Tapio Ranne söi samaan aikaan eväsleipäänsä Porissa autuaan tietämättömänä koko tiedotteesta.

Hän näet oli sopinut Euran palvelutoimiston kanssa vain siitä, että toimisto on suljettuna yhtenä päivänä viikossa, keskiviikkoisin, jotta toimistovirkailija saisi tehtyä asiakkailta muina päivinä kootut passi- ja ajokorttiasiat rauhassa kuntoon.

Ranne oli juuri haukannut palan leipää, kun puhelin pirahti ensimmäisen kerran.

Toimittaja ihmetteli puhelimessa, miksi Euran palvelutoimistolle näin käy? Onko siihen erityistä syytäkään?

Apulaispoliisipäällikkö selitti, että kyseessä on pakon sanelema ratkaisu, mutta kyse on vain tilapäisestä järjestelystä, joka tuskin kansalaisia kovinkaan paljon häiritsee.

Toimittaja ei ollut uskoa korviaan. Sekö ei häiritse kansalaisia, että palvelutoimisto pannaan kiinni?

– No ei se nyt niin iso asia ole? Jos jollakulla on hengenhätä asioiden kanssa, niin ainahan voi käydä Raumalla, selitti Ranne kärsivällisesti, mutta ihmetteli samalla miksi toimittaja oli niin hämmentynyt hänen vastauksistaan.

Viidennen samanlaisen puhelun jälkeen Ranne alkoi ärtyä. Minkä ihmeen takia toimittajat vouhottavat asiasta? Ei kai kellään sentään ole aivan pakottavaa tarvetta käydä hoitamassa passiasioitaan juuri keskiviikkoisin Eurassa?

Samaan aikaan Euran palvelutoimistossa toimistosihteerirukka oli aivan helisemässä. Asiakkaita seisoi jonossa tiskin takana, mutta puhelin soi lakkaamatta.

– Ei, vaan ainoastaan keskiviikkoisin, hän oikoi toistuvasti väärinkäsitystä puhelimessa.

Porissa Ranne oli jo kallistumassa siihen johtopäätökseen, että Euran palvelutoimisto oli huimasti tärkeämpi palvelu kuin hän oli koskaan oivaltanutkaan. Mutta jälleen puhelin pirisi:

– Voisiko tiedotteeseen lisätä sanan ”keskiviikkoisin”, ettei tule väärinkäsityksiä, puhelimessa kysyttiin.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Metsä-Botnian tehtaan hakekuljettimessa palo

Metsä-Botnian Rauman sellutehtaan hakekuljettimessa havaittiin palo keskiviikkona heti iltayhdeksän jälkeen. Palokunta lähti paikalle automaatin hälyttämänä.
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot