Kolumnit
Päivitetty 6.8.2010 02:52, julkaistu 4.8.2010 09:45

Työmarkkinatuki sortaa tasa-arvoa

Sosiaaliturvassa ei ole kyse vain vähälle jääneen ihmisen toimeentulon takaamisesta. Tasa-arvokin on otettava huomioon.

Sosiaali- ja terveysministeriön ex-kansliapäällikkö Markku Lehto veti pari vuotta laajapohjaista komiteaa, joka valmisteli sosiaaliturvan uudistuspakettia. Työ valmistui viime vuoden lopulla.

Sata-komitea teki noin 60 esitystä. Yksi niistä ehdotti luopumista työmarkkinatuen tarveharkinnasta.

Byrokraattisen monimutkaisilta kuulostavat sanat sisältävät merkittävän linjauksen.

Työmarkkinatukea saa työmarkkinoille ensi kertaa tuleva, viime ajat työstä poissa ollut tai perus- ja ansiosidonnaisen tuen 500 päivän rajan ylittänyt työtön.

Työttömän työmarkkinatukeen vaikuttavat nyt puolison tulot. Vanhempien luona asuvakin huomaa, että isän ja äidin palkka tuntuu tuessa.

Työttömän työmarkkinatuki alkaa huveta, kun puolison tulot ovat vähän alle 1 400 euroa kuukaudessa. Tuki lakkaa kokonaan, jos lapsettomassa perheessä puoliso ansaitsee vähintään runsaat 2 400 euroa kuussa.

Leikkuri on melkoisen matalalla. Noin 2 400 euroa ansaitsevat ovat joidenkin mittareiden mukaan juuri ja juuri keskituloisia.

Useissa perheissä pienempituloinen on yhä nainen. Työttömyys voi näin pudottaa hänet täysin vaille omia tuloja, miehen tilin varaan.

Se ei ole nykypäivää. Tasa-arvo ontuu.

Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula (kesk.) kertoo menneinä vuosina joutuneensa samaan tilanteeseen. Kunnassa työskentelevän vaimon tili ylitti rajan, joten hetken aikaa työtä vailla ollut mies jäi ilman omaa rahaa.

Tarveharkinnan poisto lisäisi valtion menoja vuonna 2011 noin 30 miljoonaa euroa. Tiukassa velkatilanteessakaan se ei ole ylittämätön summa 50 miljardin euron budjetissa. Turhempaankin rahaa pannaan.

Kun eduskunta säätää lain, sen mukaan oletetaan elettävän jatkossa.

Toimeentulotuki on viimesijainen apu tilanteessa, jossa tulot eivät riitä välttämättömiin menoihin.

Tukea saa anomuksesta kunnan sosiaalitoimistosta. Nyt vain 50–70 prosenttia apuun oikeutetuista hakee tai osaa hakea sitä.

Jos tuen perusosan jako siirrettäisiin kunnilta Kelalle, lain tarkoitus toteutuisi. Kaikki ne, jotka täyttävät lain ehdot, saisivat silloin heille kuuluvan avun. Siihenkään ei ole vielä päästy.

Sata-komitea pohti tuen perusosan siirtämistä Kelan maksettavaksi. Komitea enemmistö kannatti äänestyksessä hanketta. Riitaisen käsittelyn vuoksi sitä ei ehdotuksiin sisällytetty.

Keskusta oli puolesta. Kokoomus vastusti, se kaihtoi menojen kasvua.

Niin olisi tietysti käynyt, kun saajien luku olisi kasvanut.

Päättäjien toiminta kummastuttaa. Itse säädettyjä lakeja ei välitetä panna täyteen toimeen.

Hallitus on luvannut vähentää köyhyyttä. Pienimpiä eläkkeitä se korottaakin juuri ennen vaaleja 100 euroa kuukaudessa.

Se vaan ei vielä riitä. Perusturvan taso on jäänyt 15 vuodessa jälkeen ansiotason noususta. Toimeentulotuki on heikentynyt 30 prosenttia. Köyhien ahdinko jatkuu.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
tanski6.8.2010 13:39

Avioliitto-oikeus myös työttömille!

Osallistuin 15 vuotta sitten Turussa ?Työttömien ja päättäjien tapaamiseen? ja kysyin onko työmarkkinatuen tarveharkintaan suunniteltu muutoksia vai onko asumus- tai avioero ainoa ratkaisu työttömälle. Ministeriön korkea virkamies vakuutti, että ero on jatkossakin ainut vaihtoehto.
Toissa viikolla Porissa ministerit Kiviniemi, Katainen, Sinnemäki ja Wallin vakuuttivat kannattavansa avioliitto-oikeuden laajentamista kaikkia kansalaisia koskevaksi. Budjettiesitys osoittaa toista: puolison tulojen huomiointi peruspäivärahaharkinnassa merkitsee sitä, että moni avioliitto joudutaan purkamaan ja työttömät aviomiehet tai -vaimot muuttamaan yhteen, jotta yhdessä asuvia ei voisi epäillä avoliitossa asumisesta. Eli tämä hallitus haluaa poistaa avioliitto-oikeuden myös työttömyyden tai sen uhan alla eläviltä heteroilta.

Juhani Tanski

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Metsä-Botnian tehtaan hakekuljettimessa palo

Metsä-Botnian Rauman sellutehtaan hakekuljettimessa havaittiin palo keskiviikkona heti iltayhdeksän jälkeen. Palokunta lähti paikalle automaatin hälyttämänä.
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot