Ydinvoima maksaa, uusiutuva enemmän

Ympäristöjärjestö Greenpeace on ahkeroinut ja kampanjoinut viime aikoina missionsa mukaisesti ydinvoimaa vastaan. Näkökulmana on ollut voimallisesti Teollisuuden Voima Oyj:n Olkiluodon kolmannen reaktorin kustannukset. Järjestö tuotti äskettäin ja jälleen kerran brittiprofessorin todistamaan, että miljardeja palaa, kun laitosta on rakennettu runsaasti pidempään ja isommalla väellä kuin on suunniteltu. Ajatus kulkee suunnilleen niin, että nythän saatte porukalla maksaa, suomalaiset.

Maksaahan tuo, sillä eihän kukaan ilmaiseksi voimalaitosta tee, oli sen voimanlähteenä mitä tahansa. Ympäristöjärjestö ei vain ole kovin selkeästi tuonut esiin, että avaimet käteen -sopimuksessa todennäköisesti suurin maksumiehen riski on laitoksen toimittajalla. Tästähän nyt TVO ja Areva ottelevat kansainvälisessä välimiesmenettelyssä.

Ympäristöväen mielestä Olkiluoto 3 käy perustelusta turvautua uusiutuviin energialähteisiin, ikään kuin niistä saataisiin edullisemmin energiaa pyörittämään elämämme mukavuuksia. Jos ydinvoimalaitosta arvioi vain sähköntuottajana, se on kertainvestointina iso, mutta sitten se jauhaakin vuosikymmeniä samoilla koneilla ja polttoainekulujen osuus hinnasta on pieni.

Jostakin syystä miltei kaikkiin uusiutuvan energian tuotantolaitoksiin jonotetaan valtion (lue: veronmaksajien) tukea sen lisäksi, että niiden tuottamasta energiasta varmuudella lähetetään täysi lasku kuluttajille. Työ- ja elinkeinoministeriö rakentelee parhaillaan ns. syöttötariffia, jolla kuluttajat pakotettaisiin ostamaan pienillä biokaasuvoimaloilla ja tuulivoimaloilla tuotetun sähkön takuuhinnalla, joka varmistaa tuottajien tulonsaannin.

Energisen ministerin Mauri Pekkarisen (kesk.) tuorein esitys parin viikon takaa on, että Suomen metsien polttamista energiaksi pitää alkaa tukea ja sijoittaa vuosittain veronmaksajien rahaa 30–40 miljoonaa euroa investointeihin, jotta joku saataisiin hankkimaan korjuukalustoa ja rakentamaan puuta polttavia laitoksia.

Kun energian markkinahintojen päälle kuluttajan rekeen pannaan vedettäväksi vielä maailman tappiin saakka juoksevat tukiaiset, on vaikea nähdä miten yhtälö edullisemmasta energiasta voi toteutua. Paras vaihtoehto olisi tietysti tinkiä kulutuksesta, mutta harvassa ovat ne, jotka vapaaehtoisesti luopuvat elämisen ja elintason mukavuuksista. Jotakin on siis valittava, millä sähköä ja lämpöä väännetään. Ydinvoimalla on puolensa ja toisensa. Mutta on silläkin, että metsiä ryhdytään repimään nykyistäkin voimallisemmin voimalaitoksissa poltettavaksi.