Ei yksi talvi vielä jääkautta tee

Tämä on ollut kova talvi, ainakin ilmastonmuutoksen profeetoille. On vaikea vakuuttaa kansaa ilmaston lämpenemisestä, kun ulkona paukkuu pakkanen ja maailmalta kiirii uutisia kaikkien aikojen lumimyrskyistä.

Voihan sitä muistuttaa, etteivät vuodet ole veljiä keskenään, mutta vain tutkijat jaksavat oikeasti ajatella vuosikymmeniä eteenpäin. Tavallisen ihmisen murheet pysyvät tässä hetkessä, jos varpaita paleltaa tai putket jäätyvät.

Asiaa ei yhtään helpota se, että hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC näyttää palelluttaneen omat varpaansa. Ei ole vakuuttavaa jäädä kiinni tutkimustulosten väärentämisestä ja virheellisistä laskelmista. Epäilevät tuomaat ovat saaneet tulvavettä pyöriinsä.

IPCC:n laskelmien virheet eivät ole kovin merkittäviä, ja vääristelyssä lienee pikemmin kysymys tulosten kaunistelusta tai huolimattomuudesta kuin umpivalheista. Melko mielenkiintoista on, että nuo kuuluisat epäilyjä herättäneet sähköpostiviestit vuosivat julkisuuteen juuri Kööpenhaminan suuren ilmastokokouksen alla.

Kööpenhaminassa piti leipoa eväsleivät uudelle maailmalle, mutta pannukakku uunista tuli. Tokkopa tuon kokouksen tulokset peittävät edes sen hiilijalanjäljen, joka syntyi, kun tuhannet kokousedustajat lennättivät kallisarvoiset luunsa Kööpenhaminaan.

Joku nauroi jossain makeasti partaansa.

On aivan samantekevää, lämpeneekö ilmasto. Ilmastonmuutos ei ole kohtalonkysymys. On puhuttu kyllästymiseen asti hiilijalanjäljistä. On melkein unohdettu, että on toinen paljon painavamman jalan jättämä jälki. Se on ekologinen jalanjälki. Se kuvaa, miten suuri maa- ja vesialue tarvitaan ihmisen tai ihmisryhmän kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelemiseen.

On laskettu, että ihmiskunnan ekologinen jalanjälki on tällä hetkellä noin 25 prosenttia suurempi kuin maapallon kestokyky. Maapalloa pitäisi siis surkeasti laajentaa – tai sitten leikata tuhlaamista tuolla neljänneksellä. Kumpi on helpompaa?

Ekologisen jalanjäljen perusteella voidaan laskea ekovelkapäivä. Sillä tarkoitetaan sitä kalenterivuoden päivää, jolloin ihmiskunta on kuluttanut loppuun sen, mitä luonto sinä vuonna pystyy tuottamaan. Tällä haavaa velaksi aletaan elää syys- ja lokakuun vaihteen tienoilla.

Vain hölmöläinen syö enemmän kuin tienaa. Ihmiskuntaa vaivaa kollektiivinen hulluus. Elämme kuin viimeistä päivää, ja melko pian tuon kuin-sanankin saa jättää pois.

Meidän on joka tapauksessa vähennettävä luonnonvarojen tuhlausta huolimatta siitä, lämpeneekö ilmasto. Tässä on asian ikävä ydin. Ei hätää, ekologisen jalanjäljenkin ovat keksineet tutkijat. Se voi siis olla valetta. Ehkä runsaudensarvi on totta.