Kolumnit
Päivitetty 19.2.2010 08:57, julkaistu 19.2.2010 08:19

Päivän kommentti: Helppoa ei ole herroillakaan

Tavallinen työntekijä saa laman jälkilaineissa yhä jännittää, saako hän pitää työpaikkansa. Työttömyys kun voi kohdata ketä tahansa ja tänä keväänä se satuttaa entistä useampaa.

Hirveän paljon helpompaa ei tunnu olevan herrakerroksessakaan.

Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner joutuu vappuna jättämään viisi vuotta pitämänsä toimitusjohtajan paikan.

Uuden toimitusjohtajan valinneen hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo sanoi torstain haastatteluissa, että Jungner on kuitenkin tehnyt hyvää työtä.

Enää ei siis riitä, että tekee kunnon tulosta. Jungnerin aikana Ylen talous on saatu kuntoon ja oma väki tuntuu pääosin tyytyväiseltä.

Potkut voivat silti olla edessä.

Julkisissa arvioissa on kiistetty, että kyseessä olisi politiikka. Hitunen sitäkin voi silti olla mukana. Ylen korkeisiin valintoihin on ainakin tähän asti liittynyt poliittinen lataus.

Jungner on demari. Ja demarit ovat hallinneet jo pitkään Ylen johtoa. Sdp Jungnerinkin nosti. Nyt putki katkesi tai katkaistiin porvarihallituksen aikana. Toimitusjohtajaksi tulee sitoutumaton Lauri Kivinen.

Hallituspuolue keskusta suivaantui viime syksynä Jungnerin Yleen. Tv2:n Silminnäkijän heikosti todistetut väitteet keskustajohtaja, pääministeri Matti Vanhasen lautaerästä saivat ryhmänjohtaja Timo Kallin hiiltymään ja vaatimaan Jungnerin eroa.

Jungner toi myös yksityiselämäänsä julki tavalla, joka ärsytti monia. Sen ei kuitenkaan uskoisi olevan ratkaiseva asia työpaikan säilyttämisessä.

Jungner ei ole ensimmäinen eikä viimeinen johtaja, joka saa lähteä vauhdikkaasti.

Tavalliseen työntekijään verrattuna johtajan osa on taloudellisesti parempi. Tappion sulattelu julkisuudessa on sitten oma ja varmaan katkerakin lukunsa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Metsä-Botnian tehtaan hakekuljettimessa palo

Metsä-Botnian Rauman sellutehtaan hakekuljettimessa havaittiin palo keskiviikkona heti iltayhdeksän jälkeen. Palokunta lähti paikalle automaatin hälyttämänä.
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot