Ässät taisteli yllätysvoiton Oulusta
Paikkaa pudotuspelikarsinnoissa metsästävä Porin Ässät on kaikkea muuta kuin luovuttanut tämän kauden osalta. Se nähtiin lauantaina Oulussa, kun kaksi kertaa tappiolla ollut Ässät pinnisti loppukirinsä ansiosta 3–2-voittoon valmentajaa vaihtaneesta Kärpistä.
Taistelu viimeisistä pudotuspelipaikoista käy tulikuumana. Kun runkosarjaa on pelaamatta kolme ottelua, on kolmanneksi viimeisenä oleva pataporukka kolmen pisteen päästä kymmenennestä sijasta.
– Meillä on uskoa ja tänään ja nousu kaksi kertaa tappiolta kertoo isosta patasydämestä, mahataudista toipunut Ässien valmentaja Pekka Rautakallio iloitsi.
Voittomaalista vastasi kolmannen erän lopussa kauden 27:n maalinsa iskenyt Marko Luomala, jonka huhutaan siirtyvän ensi kaudeksi Kärppiin.
Ässät pelasi koko ottelun nousujohteisesti. Toisessa erässä vierasjoukkue ei enää päästänyt Kärppiä hyviin maalipaikkoihin, ja kolmannessa erässä tahtipuikkoa heiluttikin jo Ässät.
– Tämä ottelu oli kuin koko kautemme pienoiskoossa. Luomme paljon maalipaikkoja, mutta sitten vastustaja pääsee tekemään maalin, Rautakallio vertasi.
Koko loppukauden pirteästi pelannut Tomas Zaborsky tuuraili hyvin kympin saanutta Tommi Huhtalaa Veli-Matti Savinaisen ja Sakari Salmisen ketjussa. Ensimmäisen kerran ketju onnistui maalinteossa, kun Savinaisen rusikoi 1–1-tasoituksen päätöserän toisella minuutilla.
Ässistä tutun Kristian Kuuselan seitsemän minuuttia ennen summeria syntynyt 2-1-maalikaan ei masentanut Ässiä. Troy Milam pelasi Zaborskyn upeasti Kärppä-pakkien välistä läpi kolme minuuttia myöhemmin ja Luomalan voittomaali heilahti Tuomas Tarkin selustaan vain 41 sekuntia Zaborskyn osumasta.
– Nämä ovat niitä pelejä, joissa näkyy pelaajien henkilökohtainen tavoitteellisuus. Mistään pelisysteemeistä ei kannata puhua tässä tilanteessa SM-liigassa, sillä asetelma on aika puhtaasti pelaaja vastaan pelaaja, Rautakallio totesi.
Ässät jatkaa pudotuspelitaisteluaan tiistaina Porissa, kun kaksi pistettä Ässiä edellä oleva SaiPa saapuu Isonmäkeen.











