Raikas romantikko laulaa bluesin

Eric Bibb Arenalla sunnuntaina.

Akustisen folkduon buukkaaminen sunnuntain piknik-konserttiin oli kieltämättä näppärä veto. Ikävä kyllä päivä alkoi hieman vähäväkisissä ja laiskoissa tunnelmissa.

Urheutta siis vaadittiin yhdysvaltalaiselta Eric Bibbiltä, jonka musiikki kaikuu enemmän kapakoiden ja jokilaivojen kuin megaestradien taajuudella. Välispiikit jäivätkin lyhyiksi ja laulut saivat puhua puolestaan.

Bibb julkaisi vuoden alussa albumin nimeltä Booker’s Guitar, jossa hän soittaa uutta ja vanhaa musiikkia Mississippi-legenda Bukka Whitelle aikanaan kuuluneella resonaattorikitaralla. Levyn kappaleet edustavat enemmän Bibbin puhdasta folk-estetiikkaa kuin kitaran alkuperäisen omistajan vereslihaista bluesia. Antiikkikitara soi levyllä kauniisti ja monipuolisesti.

Samettisia säveliä kuultiin myös Kirjurinluodossa. Trubaduurin pehmeä ääni ja virtuoottinen fingerstyle-kitarointi viettävät paikoin enemmän Mississippi John Hurtin kaltaisten balladeerien suuntaan kuin varsinaisen bluesin suistoille. Duon toisen puolikkaan Staffan Astnerin sähkökitarointi toi tarvittavia rämeääniä muutoin ehkä liiankin puhtoiseen folkin virtaan.

Perinne on vankasti läsnä Bibbin musiikissa. Laulujen tarinoissa hän viilettää tavarajunien, plantaasien ja myyttisten hahmojen maailmoissa. Keikalla kiitoksen saivat kaksi hänen sankariaan, Bukka White sekä toinen bluesin legenda B. B. King.

Bibbillä on kertojan ääni. Hän saisi varmasti kahvin keittämisestäkin kertovan laulun kuulostamaan romanttiselta ylistykseltä. Hänen äänessään on palanen Harry Belafonten taivaallista valoa.

Bluesmieheksi hän on kuitenkin jopa epäilyttävän raikasääninen ja freesi. Siksi oli vaikea uskoa esimerkiksi konsertin avauskappaletta Goin’ Down Slow, jossa Bibb lauloi terveydentilansa hitaasta romahtamisesta. Mitä hän nyt sellaista laulaa, terve mies!