Jazzkansa
Päivitetty 22.7.2010 15:35, julkaistu 22.7.2010 12:25

Vuvuzelat kiellettyjä Kirjurinluodon konserteissa

Kuva: Kari Mankonen/SK/Arkisto
Anne HeinonenLähetä palautetta toimittajalle
Vuvuzelat on kielletty Kirjurinluodon Arenan konserteissa. Matti Valtteri Lehtinen Pukinsarven Tröötöttäjistä testasi soitinta MM-jalkapallokisojen aikana.

Etelä-Afrikassa kansan villinneet vuvuzela-torvet kannattaa jättää kotiin Kirjurinluoto Arenan konsertteihin lähtiessä. Jos vuvuzela kuitenkin tarttuu mukaan matkalle, soitin pitää jättää portilla olevaan narikkaan.

Lue Satakunnan Radion uutinen tästä.

– Vuvuzelojen tuonti konserttiin on kärjistäen sama kuin heittäisi lisää jalkapalloja jalkapallo-otteluun, Kirjurinluodon isäntä Tuukka Pulkkinen perustelee kieltoa.

Muiden soitinten tuontia alueelle katsotaan tapauskohtaisesti. Soittimet eivät saa olla häiriöksi muille paikalla olijoille.

Myös sateenvarjot ovat kiellettyjen tavaroiden listalla, sillä ne saattavat olla näköesteenä muille katsojille. Lisäksi lasipullojen esilläpito penkkialueella on kiellettyä.

Pulkkinen kuitenkin muistuttaa, että luova saa olla.

– Esimerkiksi puutarhakalusteita saa tuoda alueelle. Jos joku tuo paikalle pakastinta, se voi estää muita näkemästä lavalle tai kaatua jonkun päälle. Silloin puutumme asiaan. Ohjeistus on, että jos tavara on yhden ihmisen kannettavissa, se on ok.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Satakunnan radio.


AVAINSANAT: Kirjurinluoto, konsertit, vuvuzela

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)22.7.2010 15:05

Ei kai nyt kukaan täysjärkinen tuo MUSIIKKIkonserttiin tuollaista mölyävää junttisoitinta. Saa kyllä äkkiä kylmää kyytiä vierustovereilta.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

 

Uutiset

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot