Vanheneva rokkari ja hänen poikansa
Teatteri
Henri Kapulainen: Isä, poika ja tärykalvo. Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin Vanhalla näyttämöllä 4.3. 2010. Rooleissa Puntti Valtonen ja Arttu Kapulainen.TTT:n yhteishanke Hämeenlinnan ja Espoon kaupunginteatterien kanssa.
Jos isillä ja aikuistuneilla pojilla on vaikeuksia päästä alkuun keskinäisiä välejään luotaavassa keskustelussa, kannattaa lähteä yhdessä katsomaan Isä, poika ja tärykalvo. Puolentoista tunnin mittainen, menevä ja hetkittäin riipaiseva esitys on hieno alustus isänä ja poikana olemisen pohtimiselle. Esitys nostaa sukupolvisuhteesta esiin ennen muuta hiertämään jääneitä asioita, mutta huumorin lientämällä armeliaalla tavalla. Paloista syntyy kivuilla koeteltu, riittävä keskinäinen ymmärrys ja yhteenkuuluvuus. Eikä sen välittämisen tarvita patetiaa tai hempeilyä. Naseva keskustelu sekä isän ja pojan yhdessä musisoima rokki riittävät.
Isä on ikääntyvä rokkari, pojan entinen – ehkä nykyinenkin – idoli. Poika on rakentanut oman elämänsä ilman suurtakaan tukea isältä. Tämän puhti on kulunut alkoholiin ja bändikeikkoihin. Silti myös perheestä välittäminen purskahtelee väkevänä isän muisteluksista esiin.
Esitys toimii tavanomaisia teemojaan irtonaisempana, tuoreempana, avarampana. Se on sekä tekstin että ohjauksen (Kari Paukkunen) ja näyttelijäntyön ansiota. Monikaan näyttelijäkaksikko ei saisi sinänsä kyllä mainiosta tekstistä näin vetävää esitystä. Erityistä paukkua tuo Arttu Kapulainen siinä, että hän tavallaan esittää omaa itseään. Isä Kapulaisella ovat epäilemättä olleet esikuvina omat suhteensa sekä poikaansa että isäänsä, kun hän on tätä näytelmää kirjoittanut.
Ohjelmalehtisessä käsikirjoittaja puhuu elämän keitosta, josta jää sattumia kauhaan. Juuri sattumista, merkityksellisistä hetkistä tämä välähdyksittäin etenevä näytelmä koostuu – niin kuin elämäkin.
Marja Ylönen
