Kaikki arvostelut

Päivitetty 29.6.2009 18:44, julkaistu 29.6.2009 18:44

Hyvästi Kaunissaari, tuo muistojen onnela

...Ja kolmas kert!. Kuivalahden kesäteatteri. Ensi-ilta 26.6.

Suoraan kuin tästä päivästä on Ahlström lopettanut sahatoiminnan Kaunissaaressa. Koneet ja jopa osa rakennuksista on viety Poriin, Pihlavaan.

Höyrysahan ympärille oli vuosina 1874–1923 muodostunut tiivis yhteisö ja yli 300 ihmistä eleli Eurajoen Kaunissaaressa välillä jopa tyystin tietämättöminä maailman murheista ja melskeistä.

Kuivalahden kesäteatterin menestysnäytelmä Kaunissaaren valssi esitettiin vuonna 2007, ja nyt on loppunäytöksen aika. Joku turhantärkeä saattaa olla sitä mieltä, että nyt väännettiin väkisin jatkumoa menestyksen huumassa. Mutta …Ja kolmas kert vastaa ilmaan jääneeseen kysymykseen: Miten kävi lautapihojen miesten ja risunokan naisten loppujen lopuksi?

Väki on muuttanut mantereelle ja hankkii niukkaa toimeentuloa kuka milläkin konstilla. Vihtor (Antti Puosi) on reteää maailmanmiestä ja laulava kulkuri, joka selventää uteliaalle rahvaalle, miten suuressa maailmassa pärjää. Salli (Tytti Lahti) on omasta ja muittenkin mielestä päässyt pitkälle. Hän asuu ja työskentelee Porissa, Porin Puuvillassa. Kaunis Katriina-kauppias (Tiina Asikainen) on niinikään jättänyt Kaunissaaren kauppansa ja päässyt töihin Raumalle. Luuserinoloinen sulhasensa Matt (Tarmo Uola) nousee näytelmässä varsinaiseksi yllättäjäksi ja kilpakosija Huuko (Jorma Lappi), entinen merimies, ryhtyy huutokauppameklariksi, kun Kaunissaaren viimeisiä tavaroita viedään.

Sahasaaren huutokauppaan saapuvatkin sitten kaikki ja jopa Munakarin legendaariset veljekset (Vesa Veikkola, Aarno Koivunen) ja äitinsä (Marjatta Veikkola) saavat jälleen kerran katsomon repeämään. Nimittäin Kuivalahden kesäteatterissa vuosina 1980–1982 esitetty, tuosta hullunkurisesta perheestä rustattu näytelmä keräsi yli 17 000 katsojaa.

Kaunissaaren valssista myös tuttu Falttar (Ari Mäkitalo) vakuuttaa nytkin omistajasuvun tehokkaana ja vähän vihattunakin edusmiehenä. Huuko esittelee kömpelönä ja ammattitaidottomana meklarina vähiä huutokauppatavaroita, kunnes varsinainen kilpahuudanta alkaa vanhasta kaupparakennuksesta. Silläkin on näytelmässä, loppua kohden mentäessä, merkittävä rooli.

Kaunissaarelaista väkeä ryydittää myös mustiin pukeutunut seppä Antt (Matti Salmiola), joka perheineen tuo miltei herännäisvaikutteisen tunnelman mukanaan.

Kalastajapariskunta Kosti (Jukka Hovila) ja Meeri (Raija Aahtola) tekevät näyttävän roolityön. Varsinkin Raija Aahtola, joka on kerrassaan yliveto, kuin minkä tahansa ammattiteatterin pakeilta tullut.

Haitari soi (Markku Haavisto) ja laulu raikaa. Väkeä on näyttämöllä välillä kolmatta kymmentä, eikä takeltelua taikka vuorososanojen unohduksia ole. Jälleen kerran on ohjaaja Matti Mäntylä löytänyt viisasten kiven, jolla näytelmä nivoutuu hyvin kokoon, jos vaikka juoni on hieman väsynyt ja jopa väljähtynytkin.

Ja tyylilleen uskollisena näytelmäkirjailija Reijo Leino löytää näytelmän loppuhuipennukseksi aika yllättävän lemmenparinkin.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

MAINOS

Uutiset

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot