Voiko Kiinan talouskasvu jatkua?
Jyly ja pauke vain yltyvät, kun kellon viisarit lähestyvät puolta yötä. Kun kello lyö tasatunnit, on taivas yhtenä valomerenä, ja taustalta kuuluu tasainen kumina, ikään kuin kaukaisen ukkosen jylinä. Yli 20-miljoonainen Peking on siirtynyt lohikäärmeen vuoteen.
Ennen vanhaan paukkeen oli tarkoitus karkottaa pahoja henkiä, mutta nyt kiinalaiset näyttävät vaurauttaan ampumalla taivaan tuuliin useiden tuhansien eurojen arvosta tulitteita, ennätysmäärän tänä vuonna.
Vauras maa Kiina alkaa jo ollakin. Vuonna 2011 talouskasvu oli 9,2 prosenttia, maalla ei ole valtionvelkaa (valtion kassassa on päinvastoin huima 2 000 miljardin dollarin arvoinen pesämuna) ja yksittäisen kiinalaisen tasolla menestys näkyy uutuuttaan kiiltävinä autoina, kodinkoneina ja ulkomaanmatkoina.
Viime vuonna Kiina nousi maailman toiseksi suurimmaksi talousmahdiksi Yhdysvaltain jälkeen kiilaten niukasti ohi Japanin. Ero Yhdysvaltoihin on silti vielä melkoinen, sillä Yhdysvaltain talous on kaksi kertaa niin suuri kuin Kiinan, ja Kiinan kansantuote henkeä kohti vain noin neljännes Yhdysvaltain vastaavasta.
Jos Kiinan kasvu jatkuu nykyisellään, eikä Yhdysvaltain talous lähde huimaan lentoon – mistä ei ole minkäänlaisia merkkejä näkyvissä – saavuttaa Kiina Yhdysvallat kansantalouden kokonaisvolyymissa The Economist -lehden juuri ilmestyneen arvion mukaan vuonna 2018.
Kysymys kuuluukin, voiko Kiinan jo neljännesvuosisadan jatkunut valtava talouskasvu aina vain jatkua, vai onko näköpiirissä tekijöitä, jotka voisivat sitä jarruttaa?
Vakava maailmanlaajuinen ja pitkäkestoinen lamakausi asettaisi Kiinan kasvun koetukselle, mutta tuskin sitä horjuttaisi. Maa on maailman suurin viejä ja toiseksi suurin tuoja, joten länsimaiden, Japanin ja Etelä-Korean vaikeudet heijastuvat myös Kiinaan. Mutta toisaalta maan oma sisäinen kulutus on vielä suhteellisen matalalla tasolla. Monien kolhujen karaisemat kiinalaiset eivät ole vielä tottuneet kuluttamaan, vaan panevat mieluummin rahaa säästöön pahan päivän varalle.
Kiinassa on kasvamassa keskiluokka, joka amerikkalaisten tai suomalaisten luokkatovereittensa tapaan haluaa asua mukavasti, syödä ja juoda hyvin sekä nähdä maailmaa.
Arviot keskiluokkaan kuuluvien kiinalaisten lukumäärästä vaihtelevat, mutta on heitä jo ainakin 170–180 miljoonaa – siis yli kaksi kertaa niin suuri määrä kuin Euroopan suurimman maan Saksan koko väestö. Kun tämä joukko alkaa tosissaan kuluttaa, pitää se talouden pyörät vinhasti pyörimässä.
Talouskasvulla on toki nurjatkin puolensa. Kiinan ympäristö on pahasti saastunut, ja asutuskeskusten liikenneruuhkat ovat valtaisat maassa, jossa kaksikymmentä vuotta sitten yksityisautoilua ei edes sallittu. Teollisen ruoanvalmistuksen myrkkyskandaaleja nousee otsikoihin toinen toisensa jälkeen tuhkatiheään.
Kansantalous ei ole Kiinassa pelkkää taloutta, vaan se on myös mitä suurimmassa määrin politiikkaa. Maan poliittinen johto, kommunistinen puolue, ei pelkää poliittista haastajaa, sillä sellaista ei ole näköpiirissä. Sen sijaan talouskasvun tyrehtyminen ja sitä kautta kansan tyytymättömyyden kasvu olisi puoluejohdolle vaikea pala nieltäväksi.
Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että talouskasvu olisi lähivuosina hiipumassa. Puoluejohto voi nukkua yönsä rauhassa ja keskittyä tänä vuonna edessä oleviin henkilövaihdoksiin. Kansalaiset taas voivat alkaa säästää rahaa polttaakseen sitä jälleen ennätysmäärän taivaalla, kun vuoden kuluttua lohikäärmeen vuosi vaihtuu käärmeen vuodeksi.
