Lepistö: Halusin tuottaa iloa Pohjois-Korean kansalle
Taitoluistelija Laura Lepistö pahoittelee Pohjois-Koreaan suuntautuneen esiintymismatkansa Suomessa nostattamaa keskustelua.
– Olen pahoillani hämmennyksestä ja mielipahasta, jonka matkani on aiheuttanut, Lepistö totesi Taitoluisteluliiton välittämässä tiedotteessa.
– Lähdin matkalle vilpittömästi ajatuksella viedä iloa tuolle kansalle, ja toki myös hakemaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen tuntumaa yleisön edessä esiintymiseen. Vain nuo kaksi asiaa olivat mielessäni, Lepistö viesti.
Lepistö osallistui Pohjois-Koreassa järjestettyyn näytökseen Champions On Ice -organisaation kutsusta. Organisaatio järjestää taitoluistelunäytöksiä ympäri maailmaa.
– Olen harmissani, että matkalleni on luotu aivan toisenlainen tarkoitus ja mielikuva kuin se alun perin oli.
Lepistön mukaan matkalle kysyttiin lupa opetus- ja kulttuuriministeriöstä, joka ei nähnyt estettä esiintymismatkalle.











taisi Lauralla olla rahat vähis.. muttei ole enään.. Lauran pitää kuitenkin hankkia setelin tarkistukseen laite jotta tietää onko palkkio "oikeaa rahaa?"
Ilmoita asiaton kommentti