Ässät hävisi taas SaiPalle
- Debyyttikauttaan liigassa pelaava sipoolaiskasvatti Richard Ullberg, 18, torjui lappeenrantalaisille toisen nollapelinsä.
Porin Ässien hienot vierasottelut eivät saaneet tänään jatkoa Lappeenrannassa, kun SaiPa voitti porilaiset maalein 2-0 (1-0,1-0,0-0). Kaiken kaikkiaan Saipa osoittautui tällä kaudella Porin Ässiä vahvemmaksi, mikäli vertaa joukkueiden keskinäisiä otteluita.
Porin Ässät voitti runkosarjan aikana vain kerran SaiPan.
Porilaiset veivät joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Lappeenrannan Kisapuiston jäähallissa 3-6, mutta kolmessa muussa ottelussa SaiPa oli vahvempi. Porilaisille erityisesti maalinteko SaiPaa vastaan oli hankala, sillä Isonmäen ottelut Ässät hävisi lappeenrantalaisille maalein 1-2 ja 1-3.
Uusista ketjuista huolimatta Ässien peli ei perjantaina lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin Lappeenrannassa. Kolmesta ylivoimasta huolimatta porilaiset eivät pystyneet kertaakaan ohittamaan SaiPa-vahti Richard Ullbergia.
SaiPa avasi ottelun maalinteon yhdeksän peliminuutin jälkeen, kun Petri Koskinen iski kiekon ohi Antti Raannan. Syöttäjinä Brian Salcido ja Antti Bruun.
Toisessa erässä tapahtumat eivät näyttäneet yhtään paremmilta. Jo 13 sekunnin jälkeen Jesse Mankinen iski SaiPan 2–0-johtoon.
Päätöserä ei tuonut tulostaululle lisämaaleja. SaiPa kaatoi Ässät lopulta lukemin 2–0.
Ottelun parhaaksi valittiin kotijoukkueen maalivahti Ullberg.













Voi voi taas monen moisia ns:valmentajia kirjoittaa täällä.Kyllä monella tällä palstalla on asiat helvetin huonosti haukkuen Ässä valmennusta,ei muuta kuin aitioon kokeilemaan niin paska jää käteen näillä vinkujilla.
Ilmoita asiaton kommentti