Ulkomaat
Päivitetty 20.2.2012 07:12, julkaistu 20.2.2012 07:08

Kreikan tukipaketilla ratkaisun hetket

Euroalueen valtiovarainministereiden on määrä päättää tänään uuden tukipaketin myöntämisestä Kreikalle.

Ministereiden odotetaan ratkaisevan Brysselin-kokouksessaan, saako Kreikka uuden, 130 miljardin euron tukipaketin. Paketista sovittiin alustavasti viime lokakuussa.

Päätös on lykkääntynyt useita kertoja, kun Kreikan poliitikoilta on odotettu riittävää sitoutumista talouden tasapainottamiseen myös huhtikuun vaalien jälkeen.

Myös paketin suuruudesta saattaa syntyä vielä vääntöä, sillä Kreikan arvioidaan nyt tarvitsevan vielä mittavammat järjestelyt.

Suomea kokouksessa edustaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.).

Euromaiden odotetaan päättävän myös uusista keinoista sen varmistamiseksi, että Kreikka huolehtii veloistaan ja pysyy tehdyissä säästöpäätöksissä. Esillä on ollut muun muassa suljettu tili, jolla Kreikka velvoitettaisiin pitämään jatkuvasti tietty summa seuraaviin lainanlyhennyksiin ja korkoihin.

Mahdollista on myös tukipaketin jaksottaminen niin, että tukijat voisivat painaa jarrua, jos Kreikka esimerkiksi vaalien jälkeen alkaa lipsua päätöksistään.


AVAINSANAT: eurokriisi, Kreikka, tukipaketti

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.2.2012 15:26

Pitäisi perustaa germaanisen Euroopan liitto. Siihen kuuluisi Pohjoismaat, Saksa, Benelux-maat, UK, Sveitsi, Itävalta ja Pohjois-Italia. Viimeksi mainittu mielellään Padania-valtiona. Ranska ja Espanjan Kataloniakin tarvittaessa mukaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.2.2012 13:42

Ihmettelen suuresti,kuinka kauan Kreikkaa laahataan
perässä,ei sitten tolkun tolkkua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.2.2012 12:22

Antakaa mennä konkkaan koko paska ja lopettakaa naurettava pelleily!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.2.2012 12:05

EI tukirahoille ennenkuin korruptiosta kankea byrokratia lähtee uusille urille. Voipi olla että asia vaatii kovemman tien eli konkurssin ja poliittisen uudelleenjärjestäytymisen kehittyäkseen, tervehtyäkseen. Olkoon sitten niin

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.2.2012 10:33

Kankkulan kaivoon menevät nämäkin tukirahat...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.2.2012 10:22

Taloussanomat-lehden mukaan Kreikan valtionvelat olivat kaksi vuotta sitten kriisin alettua 300 miljardia euroa. Kreikka sai tuolloin 110 miljardin euron tukipaketin. Nyt vuodenvaihteessa Kreikan valtionvelka oli 370 miljardia euroa. Velan olisi pitänyt tukipaketin myötä vähentyä, mutta nyt on käynyt päinvstoin. Voisiko joku selittää, mistä moinen johtuu?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.2.2012 09:13

Järkevintä olisi jo lopettaa tämä Kreikan "tekohengitys" ja lainavarojen lapioiminen sijoittajille ja pankeille. Lopputulos on tiedossa; Kreikka ei tule selviytymään veloistaan ja ajautuu konkurssiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.2.2012 09:00

Minkä takia näissä Kreikka-uutisissa ei reilusti myönnetä sitä, että Kreikan tukipaketin myöntäminen on lykkäytynyt siksi, ettei Kreikan oikeisto (Uusi Demokratia) ole sitoutunut muiden hallituspuolueiden tapaan Kreikan omiin päätöksiin?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
 
MAINOS
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

Nokkosletut

Ruoka

Puutarhurin vihollinen on oikea terveyspommi

Polttavat nokkoset voivat olla puutarhurin mieliharmeja, mutta tuoretta ruokaa arvostava kokikokki ilahtuu niistä. Monikäyttöinen villiyrtti on ravinteikas ja maukas epeli.

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot