Ulkomaat
Päivitetty 19.2.2012 15:59, julkaistu 19.2.2012 15:57

Sadattuhannet protestoivat Espanjassa uusia työlakeja vastaan

Espanjassa suurimpien kaupunkien kadut ovat täyttyneet hallituksen työlakiuudistuksia vastustavista mielenosoittajista. Järjestäjien mukaan Madridissa marssijoita on jopa 500 000 ja Barcelonassa 400 000. Poliisin esittämät arviot ovat huomattavasti pienempiä.

Hallituksen kaavailemat uudistukset helpottavat irtisanomisia ja palkkojen leikkaamista. Pääministeri Mariano Rajoyn mukaan ne ovat välttämättömiä talouden elvyttämiseksi ja yli 22 prosentin työttömyyden vähentämiseksi.

Protestoijat ovat eri mieltä.

– Meidän on toimittava nyt. He aloittavat näin ja jatkavat oikeuksiemme tuhoamista, sanoi työtön rakennusmies Victor Orgando.

Opettaja Clemencia Alvaradoa taas ihmetyttää, miksi julkinen sektori saa kärsiä leikkauksista mutta pankit eivät.

– Minua suututtaa, että esimerkiksi terveydenhuollon ja opetuksen menoja kyllä kritisoidaan, mutta pankkitukia ei, hän sanoi.

Espanjan työttömyys kolminkertaistui muutamassa vuodessa, kun asuntokuplan puhkeaminen hävitti miljoonia työpaikkoja rakennusalalta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
 
MAINOS
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

Nokkosletut

Ruoka

Puutarhurin vihollinen on oikea terveyspommi

Polttavat nokkoset voivat olla puutarhurin mieliharmeja, mutta tuoretta ruokaa arvostava kokikokki ilahtuu niistä. Monikäyttöinen villiyrtti on ravinteikas ja maukas epeli.

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot