Kymmeniä loukkaantui Phuketissa, kloori kirveli suomalaistenkin silmiä
Lähes 40 ihmistä joutui lauantaina sairaalahoitoon Thaimaan Phuketissa sattuneen kloorivuodon takia. Suurin osa loukkaantuneista oli ulkomaalaisia turisteja. Heidän joukossaan oli muun muassa ruotsalaisia matkailijoita.
Klooria pääsi vuotamaan Phuket Orchid Resort and Spa -hotellin uima-altaaseen, minkä seurauksena ihmisiä altistui korkeille klooripitoisuuksille.
Kaikkien loukkaantuneiden vammat olivat viranomaisten mukaan lieviä. Paikallisen sairaalan johtajan mukaan vuoto aiheutti ärsytystä iholla ja silmissä.
Sairaalaan tuotiin yhteensä 37 ihmistä, joista 26 oli ulkomaalaisia. 12 loukkaantunutta pääsi pian kotiin, kun taas 25 ohjattiin suurempaan sairaalaan.
Loukkaantuneiden joukossa oli raskaana ollut turisti, jolla oli hengitysvaikeuksia kloorin takia. Suomen Bangkokin-edustuston tietojen mukaan suomalaisia ei ollut loukkaantuneiden joukossa.
Suomen aikaan puolilta päivin tilanne hotellissa oli jo palannut normaaliksi. Hotellista kerrottiin STT:lle, että vieraille tarjotaan onnettomuuden takia ilmainen illallinen.
Onnettomuudesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Lue samassa hotellissa olleen suomalaisisän haastattelu.












Olen kuullut, että sieltä Thaimaasta saa helposti kirvelyä muuallekin kuin silmiin. Pitääköhö tuo paikkansa? Voisin SK:n nimissä mennä tutkimaan asiaa ja kirjoittaa siitä sitten lokikirjaani.
Ilmoita asiaton kommentti