Euroryhmä päättämään Kreikan tukemisesta
Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat illalla Brysseliin päättämään tukipaketin myöntämisestä Kreikalle.
Euroryhmä arvioi, onko Kreikka sitoutunut riittäviin säästötoimiin ja uudistuksiin, jotta sille voidaan myöntää 130 miljardin euron lainapaketti. Arvioitavana on myös yksityisten sijoittajien kanssa hiottu suunnitelma Kreikan velkojen leikkaamisesta.
Kreikan toisesta tukipaketista sovittiin alustavasti EU-huippukokouksessa viime lokakuussa.
Kreikan hallituspuolueiden väliset neuvottelut vaadituista säästötoimista päättyivät aamuyöllä Suomen aikaa ilman sopua.
Kreikan pääministerin Loukas Papadimosin mukaan asialistalla on edelleen yksi kohta, josta ei ole päästy yksimielisyyteen. Neuvotteluihin osallistuneen oikeistojohtajan mukaan neuvotteluissa keskusteltiin ennen kaikkea eläkkeiden leikkaamisesta.
Sopu on tarkoitus löytää ennen valtiovarainministerien kokousta.












Hyvin menee jyrkin paremminvointi valtiossa!
Ilmoita asiaton kommentti