Britannialta joustoa neuvotteluissa pankkikorvauksista
Britannia on valmis joustamaan jotta Islannin kanssa päästäisiin sopuun pankkikorvausten maksamisesta, sanoi valtiovarainministeri Alistair Darling sunnuntaina. Hän totesi kuitenkin, että korvausten maksamiseen voi mennä vuosikausia.
– Keskeinen kysymys meidän kannaltamme on, että me saamme rahamme takaisin. Maksuehdoissa voimme joustaa, koska emme halua eristää Islantia. Haluamme että Islanti on mukana Euroopan valtavirrassa, Darling sanoi BBC:n tv-haastattelussa.
Islantilaiset torjuivat lauantain kansanäänestyksessä sopimuksen korvausten maksamisesta. Uudesta sopimuksesta neuvotellaan kuitenkin jo Islannin, Britannian ja Hollannin kesken.
Darling varoittikin, että Britannia voi joutua odottamaan korvausrahoja pitkään.
– Ei voi olettaa, että Islannin kaltainen pieni maa, jonka asukasmäärä on ehkä Wolverhamptonin luokkaa, maksaisi rahat heti.











