Talous
Päivitetty 20.2.2012 17:59, julkaistu 20.2.2012 17:07

Urpilainen ennustaa pitkää ja hankalaa kokousta

Kuva: Mika Vuorio/SK/Arkisto
STTLähetä palautetta toimittajalle
Uskon, että tässä riittää vielä tänään puristettavaa, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi Brysselissä ennen kokouksen alkua.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) arvioi, että euromaiden valtiovarainministerikokouksesta tulee pitkä ja hankala. Hän oli kuitenkin luottavainen, että sopimukseen Kreikan toisesta tukipaketista päästään tämäniltaisessa kokouksessa.

Urpilainen arvioi, että neuvottelut keskittyvät paketin kokoon ja Kreikan velkakestävyyteen. Suomi ei ole Urpilaisen mukaan valmis kasvattamaan paketin kokoa lokakuussa sovitusta.

– Me lähdemme siitä, että 130 miljardin pitää riittää. Uskon, että tässä riittää vielä tänään puristettavaa, Urpilainen sanoi Brysselissä ennen kokouksen alkua.

Urpilaisen mukaan yksi mahdollisuus riittävyyskysymyksen ratkaisemiseksi on, että yksityisen sektorin osuutta Kreikan kriisin hoidossa kasvatetaan. Veronmaksajien vastuut pitää Urpilaisen mielestä minimoida kriisinhoidossa.

Myös velkakestävyyden suhteen Urpilainen haluaa pysyä lokakuun päätöksessä, jonka mukaan Kreikan julkinen velka pitäisi painaa 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Tuoreimpien arvioiden mukaan julkinen velka olisi näillä näkymin painumassa vain 129 prosenttiin.



AVAINSANAT: Jutta Urpilainen

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.2.2012 21:55

Velkaa velan päälle eihän tässä ole mitään järkeä!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.2.2012 18:05

Kun nyt on suuri todennäköisyys, että pelastuspaketti myönnetään Kreikalle, voisiko joku poliitikko kertoa, miksi Kreikka on niin valtavan tärkeä esimerkiksi Suomelle. Tässä saattaa käydä myös niin, että Suomen takuut "laukeavat" ja samalla menetetään kukaties monta miljardia euroa.Jutta Urpilaisen junailemat vakuudet ovat yhtä tyhjän kanssa.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

Nokkosletut

Ruoka

Puutarhurin vihollinen on oikea terveyspommi

Polttavat nokkoset voivat olla puutarhurin mieliharmeja, mutta tuoretta ruokaa arvostava kokikokki ilahtuu niistä. Monikäyttöinen villiyrtti on ravinteikas ja maukas epeli.

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot