Lentoasema odottaa Tukholman lennoista tuntuvaa piristystä
- Porin lentoaseman päällikkö Seppo Mäkitalo odottaa, että maaliskuussa alkavat Blue1:n Tukholman lennot nostaisivat lentoaseman matkustajamääriä .
Porin lentoaseman viime vuoden tulos oli tappiollinen, vaikkakin vähemmän kuin edellisvuonna. Tarkkoja tuloslukuja ei ole saatavissa, koska lentoasema on osa pörssikonserni Finaviaa.
Porin lentoaseman päällikkö Seppo Mäkitalo odottaa, että maaliskuussa alkavat Tukholman lennot nostaisivat lentoaseman matkustajamääriä 10– 15 000 vuotta kohden. Blue1 aloittaa 25. maaliskuuta Tukholman lennot kahdella päivittäisellä edestakaisella lennolla.
Viime vuonna lentoaseman kokonaismatkustajamäärä oli 53 000, josta ulkomaanliikenteen matkustajia oli runsaat 7 800. Kokonaisluku koheni edellisvuodesta peräti kymmenellätuhannella. Toissavuoden lentoliikennettä rasittivat Porin lentoaseman osalta tuhkapilvi ja Finncomm Airlinesin lentoseisokki.
Tuntuvasta noususta huolimatta Porin lentoasema ei viime vuonna aivan päässyt asetettuihin matkustajamäärätavoitteisiin.
Mäkitalo myöntää, että Olkiluodon ydinvoimalatöiden eteneminen on jo vähentämässä Porin lentoaseman liikennettä. Esimerkiksi viime vuonna ei ulkomaisia ydinvoimalatyöntekijöitä enää lennätetty kotimaihinsa charterlennoilla, kuten vielä toissavuonna.













Pörssikonserni FINAVIA, ei muuten ole!
Ilmoita asiaton kommentti