Talous
Päivitetty 17.2.2012 19:04, julkaistu 17.2.2012 18:50

Ministerin vastaus ei kelvannut arvostelijalle

Ministeri Heidi Hautalan johtopäätökset Finnairin toimitusjohtajan asuntokaupasta eivät kelvanneet SDP:n kansanedustajalle Jukka Kärnälle. Tämän mielestä järjestelyssä ei noudatettu hyvää hallintotapaa.

Kärnä oli hätyytellyt valtion omistajaohjauksesta hallituksessa vastaavaa Hautalaa torstaina eduskunnan kyselytunnilla. Hän kehotti ministeriä puuttumaan toimitusjohtajan asuntojärjestelyihin.

Perjantaina Kärnä vaati edelleen, että joko Ilmarinen ja Finnair purkavat asuntojärjestelyt tai toimitusjohtajat eroavat tehtävistään.

Eduskunnan talousvaliokuntaa johtava Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo uskovansa, että tiukan juridisesti ottaen asiat ovat kunnossa, kuten on kerrottu. Mutta mieleen on noussut asia, joka ajatteluttanut aiemminkin.

– Nämä ovat hankalia asetelmia, joissa on kaksi yhtiöitä ja niiden johto toistensa hallinnossa keskeisillä paikoilla. Pulma on olemassa täysin siitä riippumatta, oliko asuntokauppa moraalisesti ja kaikkinaisen hyväksyttävyyden kannalta joka suhteessa oikein.

– Periaatteellisesti sellainen tilanne ei ole kovin hyvä asia. Tämän voi sanoa ilman, että siinä on mitään epäluottamusta Mika Vehviläiselle tai Harri Sailakselle, Pekkarinen totesi.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ei halunnut kommentoida asiaa perjantaina, koska hän ei ollut keskustellut ministeri Hautalan kanssa asiasta. Katainen sanoi STT:lle paluumatkallaan Brasiliasta, että hän oli siinä vaiheessa vasta uutistietojen varassa.


AVAINSANAT: Hedi Hautala, Jukka Kärnä

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)17.2.2012 21:02

Kärnä on oikeassa. Asuntokauppa tulee purkaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 20:06

No ei se kelpaa minullekkaan !!!Jessus näitä politikoita,tanään sitä huomenna tätä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

Nokkosletut

Ruoka

Puutarhurin vihollinen on oikea terveyspommi

Polttavat nokkoset voivat olla puutarhurin mieliharmeja, mutta tuoretta ruokaa arvostava kokikokki ilahtuu niistä. Monikäyttöinen villiyrtti on ravinteikas ja maukas epeli.

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot