Talous
Päivitetty 17.2.2012 18:27, julkaistu 16.2.2012 21:39

Asuntoministeri Kiuru vaati pikaselvityksen ARAn tuista

Kuva: Heikki Tyynysniemi/SK/Arkisto
STTLähetä palautetta toimittajalle
Krista Kiurun mielestä Ara on toiminut vastoin ympäristöministeriön ohjeiden henkeä.

Asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) vaatii Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta pikaisen selvityksen siitä, onko palveluasumiseen tarkoitettujen tukien myöntämisessä rikottu ympäristöministeriön ohjeita.

Selvitys valmistuu ensi tai viimeistään sitä seuraavan viikon aikana, Kiuru arvioi STT:lle. Mahdollisista jatkotoimista päätetään sen perusteella.

Kiuru kutsui ylijohtaja Hannu Rossilahden puheilleen, kun julkisuuteen tuli väitteitä, että samojen tahojen omistamat yhtiöt olisivat saaneet ARAn kautta tukea sekä hoivapalveluihin että yksityisen hoivakodin rakentamiseen. Ohjeiden mukaan ne täytyy pitää erillään.

ARA on myöntänyt yli kolmen miljoonan avustukset muun muassa ruotsalaisomisteiselle terveyspalveluyhtiö Attendolle, jonka omistama Suomen Palveluasunnot puolestaan sai ARAn korkotukea. Asiasta kertoi ensimmäisenä Rakennuslehti.


AVAINSANAT: asuntoministeri, Ara, asuminen, rahoitus, tuki

Kommentit (15)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.2.2012 12:08

Samaa maata kuin Hautala, aivan munaton , haluaa vaan olla otsikoissa mutta ei saa mitään aikaan, tyhjä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 12:04

Eikös se Kiuru luvannut että asumismenot ja kustannukset laskee, lakkais jo ton paskanpuhumisen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 05:50

Saattaa olla vaikka kuinkakin pätevä ,mutta vuokrat senkun nousee "että näinon kuu KIURUSTA kesään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 01:50

Pori saa vielä pressankin kun muutama vuosi kuluu. Kristasta tulisi mahtava pressa, jolla on rohkeutta ja näkemystä kuin Tarjalla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 00:42

Börssi firmalle valtio antaa rahaa,miksi?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 00:38

Kunnallisvaaleissa tulee tappio SDP:lle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 19:20

Toivottavasti Kristalle ei käy niin kuin Hautalalle, puhuttelun jälkeen kaikki on mennytkin kaikkien hyvien tapojen mukaisesti, ja hyvä-veliverkosto voi jatkaa taas niin kuin "maan tapa" on.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 19:19

KRISTA ja JUTTA kaksi naista joista voimme olla ylpeitä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 16:41

Eikös Kiuru toteuttanut aikomuksiaan käytyään keskustelut Aran johtajan kanssa?
Vai ei ole jämäkkyyttää valtuuston puheenjohtajana. Olen kuullut aivan toista. Ei pitäisi sekottaa Kiurua Katajaan, jolta kuulemma jämäkkyys on hukassa.
Kyllä asia on niin, että Krista on yllättänyt ministerinä meidät kaikki - myönteisellä tavalla. Kelpaa olla ylpeä porilaisesta ministeristä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 11:19

"Kiuru on jo lyhyessä ajassa ministerinä ollessaan osoittanut pätevyytensä."

Millai?
Miksei hän ole näyttänyt pätevyyttään Porin kv:n puheenjohtajana?

Ja nuo tukirahat; ei niitä saada takaisin ja perusteettomasta rahansiirrosta yhteiskunnalta yksityiselle yritykselle ei kukaan tule ottamaan vastuuta, kaikkein vähiten ARAn johtaja. Jotenkin ihmeellistä, että jos ohjeissa on ollut jotain epäselvää, niin kenenkään mieleen ei ole tullut tarkentaa niitä.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

Nokkosletut

Ruoka

Puutarhurin vihollinen on oikea terveyspommi

Polttavat nokkoset voivat olla puutarhurin mieliharmeja, mutta tuoretta ruokaa arvostava kokikokki ilahtuu niistä. Monikäyttöinen villiyrtti on ravinteikas ja maukas epeli.

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot