Lännen Tehtaat: Nordic Sugarin vaatimus perusteeton
Lännen Tehtaat kertoo pörssitiedotteessaan, että Nordic Sugar ei olisikaan esittänyt Lännen Tehtaille korvausvaatimusta.
Lännen Tehtaat sanoo tiedotteessaan pyytäneensä Keskuskauppakamarin välityslautakuntaa nimeämään puheenjohtajan välimiesoikeudelle erimielisyydessä, joka koskee Nordic Sugarin osakassopimusrikkomuksia. Keskuskauppakamarin välityslautakunnalle toimittamassaan vastauksessa Nordic Sugar puolestaan väittää, että Lännen Tehtaat olisi syyllistynyt osakassopimusrikkomukseen Sucros Oy:n toimitusjohtajan erottamisen yhteydessä ja pyytää välimiesoikeutta vahvistamaan osakassopimuksen rikkomisen ja määräämään Lännen Tehtaiden maksettavaksi 4,5 miljoonan euron sopimussakon.
– Lännen Tehtaiden näkemyksen mukaan Sucros Oy:n toimitusjohtajan erottamisessa on noudatettu osakassopimusta, joten korvausvaatimus on perusteeton. Osakassopimuksen mukaan kummallakin osakkaalla on oikeus vaatia toimitusjohtajan eroa, mikäli luottamus toimitusjohtajaan on menetetty, eikä se ole palautettavissa, Lännen Tehtaiden toimitusjohtaja Matti Karppinen sanoo yhtiön tiedotteessa.
Lännen Tehtaat on ilmoittanut syksyllä osakassopimusrikkomuksia koskevan erimielisyyden viemisestä välimiesoikeuteen. Lännen Tehtaiden mukaan Nordic Sugar on syyllistynyt kolmeen eri rikkomukseen ja Lännen Tehtaat vaatii näiden perusteella yhteensä 27 miljoonan euron sopimussakkoa. Lisäksi Lännen Tehtaat on jättänyt Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemuksen erityistilintarkastuksen suorittamisesta Sucros Oy:ssä muun muassa Nordic Sugar -konserniyhtiöiden ja Sucroksen keskinäisistä liiketoimista.











Ei savua ilman tulta...
Ilmoita asiaton kommentti