*

Satakunnan Kansa
Satakunta
Päivitetty 11.9.2012 14:54, julkaistu 11.9.2012 14:30

Näitä myytiin, tämä saatiin – petossarja kissanpennuilla

Näin söpöjä pentuja oli myyntikuvassa (vas.). Monet kissat kärsivät todellisuudessa mm. vakavista silmäsairauksista (kuva oik.).

Vuonna 1954 syntynyttä porilaista naista epäillään poikkeuksellisen törkeästä petossarjasta, joka liittyy kaupankäyntiin sairailla kissanpennuilla.

Nainen sai tiistaina Satakunnan käräjäoikeudessa syytteen 11 petoksesta sekä eläinsuojelurikoksesta.

Kaikissa tapauksissa petoskuvio on täsmälleen sama. Nainen on myynyt kissanpentuja puhdasrotuisina ja terveinä norjalaisina metsäkissoina. Hinnat vaihtelivat alle 300:sta lähes 400 euroon pennulta.

Todellisuudessa asiakkaat saivat jotakin aivan muuta; pennut eivät olleet puhdasrotuisia eivätkä terveitä. Niillä todettiin muun muassa vakavia suolistosairauksia sekä silmä- ja hengitystietulehduksia. Osa pennuista jouduttiin myöhemmin lopettamaankin, joltakin jouduttiin poistamaan toinen silmä.

Syyttäjän mukaan sairaudet olivat peräisin huonosta hoidosta. Kissoja kotonaan myyntiin kasvattanut nainen ei hankkinut sairastuneille kissoille hoitoa, mistä aiheutui eläimille tarpeetonta kärsimystä.

Käräjäoikeuden odotetaan antavan tuomionsa myöhemmin kansliapäätöksenä.


AVAINSANAT:

Kommentit (38)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)12.9.2012 20:45

Miksi eläinsuojelijat eivät mene ilmoittamatta katsomaan mikä on tilanne. Tiedän tapauksen, siis tehtailijan. Hänellä oli hyvää aikaa viedä kissansa naisystävänsä kotiin piiloon viranomaisten käydessä tarkastuksella ja siivota kämppänsä.

Seinänaapureita käy sääli (jos niitä nyt enää on) hirvittävistä hajuhaitoista. Haiseehan se kissanpissa pistävästi naapuriin.

Tämä tehtailija on erittäin hyvä manipuloimaan ja täydellinen narsisti. Pahempaa en tiedä, onneksi.

Löytyyköhän tuollaiselle tapaukselle mitään lääkettä?

Jos osaa tehdä eräille ihmisille elämästä helvetin, osaa sen tehdä myös eläimille. Vain ja ainoastaan tekemällä kiusaa ja hyötymällä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2012 19:22

"Ei muuta kuin Amerikkalaiseen tyyliin 20 000? sakkoa ja pari kuukautta putkaa. Ja eläinten käsittelykielto loppuelämäksi."

KANNATAN!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2012 19:21

"Ehdotonta linnaa kissaihmiset vaativat täällä?

Naurettavaa, suomessa ei saa ehdotonta linnaa edes ihmisen tapon yrityksestä, nämä nyt on vain eläimiä ja jos on kuvan mukaisessa kunnossa niin luulisi itse huomaavan kun menee eläintä noutamaan. Siinä kohtaa varmaan voi sanoa että: saisinko terveen yksilön mistä olen maksanut!

Vai postimyynnistäkö te näitä tilailette?"

Vain eläimiä... Sairasta touhua kyllä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2012 12:35

"1.9.2012 18:57

Miksi kissojen pitäisi olla puhtaita rotukissoja, kun niitä ostavatkaan eivät ole puhtaita rotuihmisiä? Ei ole rikos myydä sekarotuisia puhdasrotuisina, mutta eläinten huono hoito on paitsi lain vastaista, myös muuten sairasta."
Sekarotuisten myyminen puhdasrotuisina on petos, joka taas on Suomen laissa rangaistava eli laiton teko.

Ihminen on sairas. Muuta en pysty sanomaan tästä(kään) tapauksesta :/

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2012 11:23

Rotukissakasvatus on valvottua toimintaa. Rekisteröidyn kasvattajan on käytävä kurssit ennen kasvatustoiminnan aloittamista, naaraskissan pentueiden määrässä on aikarajoitukset, uroskissan omistajan on myös rekisteröidyttävä siitostoimintaan, vanhempien on oltava rekisteröityjä kissoja, jne. Rotukissojen ja sukulinjojen sairauksista on tänä päivänä hyvin tarkat tiedot ja joillakin roduilla on pakolliset dna-testit sairaiden geenikantajien löytymiseksi. Rotukissoilta myös testataan ennen astutusta felv ja fiv ja esim. rotukissojen sydänultrat ovat jo jokapäiväistä toimintaa.
Kaikella tällä toiminnalla pyritään pitämään rodut terveenä ja pitkäikäisenä. Valitettavasti sairaimmat kissat löytyvät kissoista, joiden taustoja ei voida todistaa. Kuinka moni haluaa itselleen esim. sisäsiittoisen, madottamattoman, sieni-infektiota kantavan, loistartunnan saaneen ja stressioloissa kasvaneen kissanpennun ? Ja vielä maksaa siitä 300-400 eur ? Sitähän tämän naisen rahanhimoinen toiminta on ollut jo yli 10 vuotta. "Roosan tarina" googlettamalla löytyy taustaa tälle oikeustapaukselle. Tarina on myös julkaistu lehdissä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2012 11:16

"Miksi kissojen pitäisi olla puhtaita rotukissoja, kun niitä ostavatkaan eivät ole puhtaita rotuihmisiä? Ei ole rikos myydä sekarotuisia puhdasrotuisina, mutta eläinten huono hoito on paitsi lain vastaista, myös muuten sairasta."

Kyllä. Hyvin järkevä ja asiallinen kommentti. Ei siinä "ihmismallissa" juurikaan eroa vissiin ollut sen paremmin myyjän kuin ostajankaan välillä.

Itse asiassa; myyjä taisi vain toteuttaa kaikkialla vallitsevaa - ja toisten jopa ylistämää - maailmankatsomusta ns. kaupallisessa etevyydessään.
Mutta ostajien silmissä kai näyttäytyi vain jokin hlö-kohtainen hyötynäkökohta kaupan edullisuudessa jopa niin, että kaupinnan kohde jopa ikäänkuin täysin "kieltäydyttiin" tarkastamasta ennen kauppasopimuksen solmimista eli maksua.
Vaan saattaapa uutisen ymmärtämisessä kyseessä olla myös "ns. luetun ymmärtämisen liikavaikeus".

Elävien eläinten kiusaaminen sitten oli täysin oma asiansa. Langettava tuomio tullee varmasti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2012 07:49

Näistä ihmisistä pitäisi julkaista nimet ja kuvat kaikissa medioissa ja lakata "yksityisyyden suoja". Kaikkia elollisia huonosti kohtelevat päivän sanomien etusivulle!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2012 06:15

en ostais kissaa,enkä edes maksaisi!saadakseni kämppääni olion missä tauteja enemmän kuin osaa arvatakkaan!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2012 05:23

Huolestuneet ihmiset olivat ilmoitelleet tästä eläinrääkkäyksestä monen moninaita vuosia eläinsuojeluun, joka kävi paikan päällä ETUKÄTEEN ILMOITTAMALLA ja nainen sai aikaa piilottaa sairaimmat kisut ja siivota kakkoja ja pissoja lattioilta.

Eläinsuojelulle pitkä miinus ja risukimppu, että antoivat asian edetä näin kauan, siis lähes 10v!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2012 02:18

Sinulle, jonka mielestä maatiaiset ovat terveempiä kuin rotukissat: perinnöllisiä sairauksia on todistetusti rotukissoilla enemmän. Asiaan kyllä vaikuttaa eniten se, ettei kotikissoja tutkita... eli kotikissojen perinnölliset sairaudet ja niiden määrä eivät ole kenenkään tiedossa. Ja tarttuvissa sairauksissa kotikissat valitettavasti ovat huimasti edellä rekisteröityjä kanssanaukujiaan. Johtuu lähinnä siitä, ettei kotikissaa useinkaan testata kissatautien (esim. FeLV, FIV) varalta ennen astutusta, kollista puhumattakaan. Harva kotikissan omistaja edes tietää mitä kaikkia tauteja oma rakas voi kantaa, vaikka ei sairas olisikaan. Ja tartuttaa siis pentunsa jo ennen niiden syntymää. Ja kyllä se hinaassakin näkyy, jos pentu on ell:n tarkastama, kolmesti rokotettu ja viidesti madotettu ennen luovutusta....

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot