*

Satakunnan Kansa
Satakunta
Päivitetty 1.9.2012 10:31, julkaistu 1.9.2012 10:15

Neljä rattijuoppoa kiinni Satakunnassa, Raumalla kovemmat promillet

Poliisi sai perjantaina iltapäivällä ilmoituksen Raumalla Sepänkadulla henkilöautoa kuljettaneesta miehestä, jonka epäiltiin olevan päihtynyt. Partio löysi nopeasti tuntomerkkeihin sopivan kuljettajan.

Miehen puhalluskoe antoi tuloksen 1,29 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Vähämaanpuistossa pysäytettiin lauantaina kello kahden jälkeen aamuyöllä henkilöautoa kuljettanut mies. Kuljettaja puhalsi tarkkuusalkometriin tuloksen 0,71 mg/l, mikä vastaa noin 1,6 promillea. Häntäkin epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Kaksi jäi kiinni Porissa

Varhain lauantaiaamuna puoli kuuden aikaan Porin Uusikoivistontiellä puhallutettiin henkilöautoa kuljettanut mies, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Kuljettajalle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi tuloksen 0,34 mg/l.

Porin Noormarkussa liikkuvan poliisin partio puhallutti perjantaiaamuna kello 9 jälkeen Finpyyntiellä pakettiautolla liikkeellä olleen miehen.

Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, sillä hän puhalsi tarkkuusalkometriin tuloksen 0,27 mg/l.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)2.9.2012 00:38

ei tilasto oo tarttunu kesallä silmään ilttiksestä ainoostaan karvias ......

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.9.2012 20:23

niin saa :D

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.9.2012 14:53

Rauma saa olla otsikoissa, kun liikkuvat eivät ehtineet käydä Pohjois-Satakunnassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.9.2012 14:24

Rauma ja raumalaiset ovat kaikessa parempia kuin ddr-pori ja ddr-porilaiset.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.9.2012 12:11

Otsikosta saa sen käsityksen, että tää on nykyään joku kisa, missä kovimmat promillet puhalletaan :D

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

  1. Ässien pelaajalista kasvoi kahdella tiedotustilaisuuden aikana

    KIEKKOKANSA 21.5. 15:58 3 40 10173

  2. Nortamon patsas häväistiin Porissa

    SATAKUNTA 21.5. 09:33 3 26 8521

  3. Porin Kahaluodosta löytyi ruumis

    SATAKUNTA 20.5. 17:11 5 8 7502

  4. Miksi Poria ei varoitettu rankkasateesta?

    LEHDESSÄ TÄNÄÄN 20.5. 19:34 5 30 6617

  5. Lukijan kuva

    LUKIJAN KUVAT 21.5. 01:31 4 5 6458

  6. Aki Uusikartano siirtyy Lukkoon

    KIEKKOKANSA 21.5. 09:31 3 33 5822

  7. Hallitus sopi lisäbudjetista: Valtatie 8:n perusparannus käynnistetään

    SATAKUNTA 21.5. 10:53 5 26 3924

  8. Porilaisbussilla ei asiaa kirjastoautojen missikisoihin - syynä ylivoimaisuus

    LEHDESSÄ TÄNÄÄN 20.5. 19:17 5 1 3902

  9. Selvitys: Pori-Haapamäki -radassa ratkaisu rautateiden pullonkauloihin

    SATAKUNTA 21.5. 11:56 3 26 3562

  10. Parikymmentä Gumball-hurjastelijaa kaahasi korttinsa - jopa 209 km/h lasissa

    KOTIMAA 20.5. 20:39 5 15 3394

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot