*

Satakunnan Kansa
Satakunta
Päivitetty 17.8.2012 18:20, julkaistu 17.8.2012 16:58

Satakunnassa lukuisia asuntomurtoja viime päivinä

Kuva: POLIISI
Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle
Asuntomurtojen kohteiksi joutuneista taloista on viety muun muassa rahaa ja koruja. Kuva ei liity tapaukseen.

Satakunnan alueella sekä Pirkanmaan Sastamalassa on viime päivien aikana murtauduttu useisiin omakotitaloihin asukkaiden poissa ollessa.

Kokemäen Peipohjassa varkaat murtautuivat Eerikinpolulla ja Katariinantiellä sijaitseviin taloihin tiistai- ja keskiviikkoiltapäivän välisenä aikana.

Eerikinpolulla sijaitsevasta asunnosta oli varastettu perheen arvokorut sekä pieni määrä käteistä rahaa. Katariinantieltä puolestaan vietiin kaksi taskukelloa sekä koruja.

Peipohjassa Tavinkadulla oli myös yritetty murtautua asumattomaan omakotitaloon. Naapuri oli torstai-iltapäivällä havainnut, että asunnon takaovi oli murrettu auki. Sisempi ovi oli kuitenkin ehkä, eivätkä varkaat olleet päässeet taloon sisälle.

Huittisissa kaksi tapausta

Myös Huittisissa on tapahtunut viime päivinä asuntomurtoja. Vahaojankadulla murtauduttiin asuttuun omakotitaloon keskiviikko- ja torstai-iltapäivän välisenä aikana. Asunnosta oli viety muun muassa koruja.

Peltomiehenkadulla puolestaan murtauduttiin asumattomaan omakotitaloon tiistain ja torstain välisenä aikana. Asunnossa oli pengottu kaappeja ja sotkettu paikkoja, mutta ilmeisesti mitään ei ollut varastettu.

Poliisi pyytää mahdollisilta silminnäkijöiltä vihjeitä Kokemäellä ja Huittisissa tapahtuneista murroista. Vihjeet voi soittaa numeroon 071 874 7555 tai 071 874 7553.

Murtoja myös Sastamalassa

Pirkanmaalla Sastamalassa murtauduttiin torstain ja perjantain välisenä yönä kolmeen omakotitaloon. Murrot tapahtuivat Kisakadulla, Välikadulla ja Herastuomarinkadulla.

Kaikissa asunnoissa oli pengottu ja sekoitettu paikkoja sekä varastettu muun muassa rahaa.

Mahdolliset vihjeet Sastamalan murtoihin liittyen voi soittaa poliisille numeroon 07 187 47351.


AVAINSANAT: asuntomurrot, poliisi, kokemäki, huittinen

Kommentit (7)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.8.2012 14:20

jep eilen perjantaina leppäkorvessa harmaa transportteri tutki karttaa pyörällä liikkuneen kanssa ja oli muuton eu kilvet missä lv etukirjaimet

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 11:45

Kun paikkakunnilla ajelee ulkomaan rekisterissä olevia autoja ja muutaman viikon kuluttua alkaa murtosarja, on vaikeaa olla laskematta 1+1 on kolme. Ensin käyvät tiedustelijat ja merkitsevät kohteet, joihin tekijämiehet tunkeutuvat.
Esim. Isollajoella oli tiedustelijoilta jäänyt tienvarteen puhelinluettelon kartta, johon oli merkitty talot, joissa on koira. Nämä kohteet oli hylätty, muihin voidaan osottaa kansainväliä vieraita.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 10:42

Ei koskaan viisumivapauksia itäiseen naapuriin, täällä on jo niitä tarpeeksi ja rikollisia vielä enemmän. Ei rajojen avaaminen sinänäsä lisää rikollisuutta, jos nämä rikolliset halutaan saada oikeasti kiinni ja rangaista niin kovilla tuomioilla, että eivät ole enää uusimassa töitään. Sana kiirii myös tässä asiassa, joten kaikki on tiedossa eri maissa, miten missäkin maassa voi toimia ja saada "saalista", joutumatta siitä mihinkään vastuuseen. Jos ihmiset olisivat enemmän kiinnostuneita myös naapurin hyvinvoinnista, niin silläkin saralla voitaisiin tehdä paljon ja pitää huolta positiivisessa mielessä myös toisen omaisuudesta elikkä pitää silmät auki ympäristönkin suhteen. Sitä vain ihmettelen, että poliistikin vähättelevät ongelmaa, eivätkä edes suosittele turvajärjestelmien laittamista, mistähän syystä? Pelkkä lukko, vaikka olisi minkälainen hyvänsä ei näitä rosvoja pidätä, jos edes hidastaakaan. Pitää olla järeämmät keinot kaikenlaista rikollisuutta vastaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 10:10

viro latvia liettua ja venäläisillä, oiva kultakaivos touhuta sinisilmäisten suomalaisten lainlaatioiden avustuksella maassamme,kiitos EU:uun.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 07:09

Venäläiset ja virolaiset mellastavat täällä mielin määrin. Ajelevat autoilla miten sattuu, jos jäävät kiinni ylinopeudesta eivät maksa koskaan sakkojaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.8.2012 21:58

vakuutukset ei estä eikä ennaltaehkäse murtoja! rikollisuus lisääntyy...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.8.2012 20:02

Tätä se on tämä A Stubbin ihannoima rajat auki Eurooppa, hit&run rikollisuus lisääntyy huikeaa vauhtia.
Tullin rahkeet ei riitä, jopa 1% saadaan takaisin.
Viisumivapaus vielä Venäläisille, sen jälkeen ollaankin lirissä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot