*

Satakunnan Kansa
Satakunta
Päivitetty 11.8.2012 06:23, julkaistu 10.8.2012 17:43

Silakat ja lohet menivät kieltoon ja kortille

Kuva: Hanna Leppänen
Anne NikkaLähetä palautetta toimittajalle
Pyyntikielto vei kotimaiset silakat ja lohet Porin K-Supermarketin palvelutiskiltä. Myyjä Mika Kukkula kertoo, että norjalaista lohta saa edelleen, mutta kotimaiset silakat palaavat vasta joulusesongiksi tiskille.

Porin toreilla ja kaupoissa ei tällä hetkellä ole tarjolla lainkaan kotimaista silakkaa ja lohta. Syynä on maa- ja metsätalousministeriön viime viikolla antama kalastuskielto, joka koskee lohikalastusta Pohjanlahdella sekä Itämeren pääaltaalla.

– Tämän vuoden kalastuskiintiö on lohen osalta täynnä. Käytännössä se tarkoittaa Satakunnassa sitä, että kotimaista lohta ei ole tarjolla loppuvuoden aikana, kertoo maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Orian Bondestam.

Myös silakka sai heinäkuussa pyyntikiellon, joka jatkuu rysäkalastuksen osalta loppuvuoden. Silakan troolikalastus jatkuu vasta 17. syyskuuta, jotta kotimaista silakkaa olisi tarjolla myös joulupöydissä.

Kotimaista silakkaa voi hyvällä tuurilla saada kuitenkin torilta, sillä silakan verkkokalastus on edelleen sallittua. Perjantaina Porin torilla ei kuitenkaan ollut ainuttakaan suomalaista silakkaa myynnissä, sillä paras pyyntikausi alkaa olla ohi.


AVAINSANAT: Pori, kalat, silakka, lohi, kotimainen, Itämeri, Pohjanlahti, kalastus, myynti

Kommentit (21)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)12.8.2012 09:53

Puhtaasta järvestä saadut muikut ja pannulle paistumaan .Aivan ihania.Liian harvoin saa.Voisin syödä kerran viikossa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.8.2012 09:36

Troolikalastus pitäisi kieltää lopullisesti!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.8.2012 09:31

Joopa..mikähän työryhmä tämänkin on miettinyt? Kotimaisen lohen kalastajakunta kuoli aikoja sitten,nyt tapetaan silakkatroolarien henkilökunta!
Annetaan nekin rahat muille maille, sehän tuntuu olevan tämän maan tapa kaikessa!

Ei kalastaja, mutta kala-alalla

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 23:45

Ihan oikein teki viranomaiset. Missä kalastajien ammattiylpeys. Lohta sai ostaa 4?/kilo, ei sekään kauhean kannattavaa ole.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 23:08

syökää haukee ... se on hyvää ja sen kun tempasee ruodottomaks ja hyvin maustaa nii on komeeta ja ilmasta hyvää suomalaista kalaa...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 22:54

Syksyn "silakkamarkkinoilla" on tarjolla ulkomaissista silakoista tehtyjä valmisteita. Ei täs o mitää järkee, kalastajia todella sorsitaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 21:17

Haluaisin kohdata silmitysten tämän päätöksen tehneet virkamiehet!
Suomi puhuu kestävästä kehityksestä ym. Kalastuselinkeino kuuluu enää virolaille, ruotsalaisille, puolalaisille, hylkeille ja merimetsoille.
Meille tuhansien järvien maahan ja Itämerialueen kansalle täytyy tuoda kalat muualta?

MH Ulvila

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 20:39

Kalanjalostusta kaipaisi Suomeen. Sisävedet ovat täynnä kalaa, joka vain pitäisi saada ylös ja hyödynnettyä. Sitten kun vielä unohdettaisiin typerät puheet "roskakaloista".

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 19:15

muikkua ei pysty syömään,on se pahan makuista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 19:04

ostin porin torilta ruotsalaisia silakoita ja olivat yhtä hyviä kuin suomalaiset. kasvavathan ne molemmat samassa medessä.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot