Liikemurtokoplan syytteet luettiin - kolme keikkaa Porissa
Kanta-Hämeen käräjäoikeus aloitti keskiviikkona Porissakin kolmesti iskeneen virolaisen liikemurtokoplan syytteiden käsittelyn.
Seitsemää virolaismiestä syytetään useista törkeistä varkauksista, törkeän varkauden yrityksestä ja törkeästä kätkemisrikoksesta. Lisäksi syytteissä mainitaan toistaiseksi tavoittamaton henkilö, joka on osallistunut kahteen tekoon.
Syyttäjä vaatii käräjäoikeutta soveltamaan rangaistuksia mitattaessa koventamisperustetta rikollisen toiminnan suunnitelmallisuuden ja sen vuoksi, että tekijät ovat toimineet vakavien rikosten tekemistä varten järjestäytyneen ryhmän jäseninä.
Anastettu omaisuus, yhteisarvoltaan puolisen miljoonaa euroa, on jäänyt kateisiin. Esitutkinnan perusteella se on kuljetettu Viroon.














Eiköhän balttien taloutta ole tässä kylliksi tuettu, kai herrat siis lähetetään kotimaahansa istumaan tuomio!
Ilmoita asiaton kommentti