Satakunta
Päivitetty 21.2.2012 22:18, julkaistu 21.2.2012 22:04

Heinonen siirtäisi Lavian kunnan väen virastotaloon

Kuva: Heikki Westergård/SK/Arkisto
Anneli KallioniemiLähetä palautetta toimittajalle
Lavian kunnantalo äänestettiin taannoin Satakunnan kauneimmaksi. Kunnanjohtaja Pekka Heinosen visiossa kunnantalossa olisi jatkossa esimerkiksi museotoimintaa ja taidenäyttelyjä.

Lavian kunta käy hintaneuvotteluja keskustassa sijaitsevan Kiinteistö Oy Lavian virastotalon toisen pään liiketilasta. Se on myynnissä kiinteistönvälittäjällä. Hintapyyntö on 50 000 euroa. Kelan omistamissa tiloissa toimii muun muassa sosiaalitoimisto.

Virastotalon keskiosa on jo kunnan omistuksessa. Toisen pään omistaa yksityinen henkilö.

– Oma ajatukseni on, että nykyisestä kunnantalosta väki siirrettäisiin virastotaloon. Sinne saataisiin myös Sastamalan opistolle tilat, jotka nyt vuokrataan ulkopuolelta. Virastotalo on niin suuri, että sinne mahtuisi myös nuorisotila, kunnanjohtaja Pekka Heinonen visioi.

Hän kuvailee nykyistä kunnantaloa vanhaksi arvokiinteistöksi, johon sopisi esimerkiksi museotoimintaa ja taidenäyttelyjä.


AVAINSANAT: Lavia

Kommentit (15)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)25.2.2012 15:03

Työmatkaliikenne Sastamalaan selittynee Saspesta eli Saspelta palkkansa saaneet laskettiin käyvän Sastamalassa töissä, vaikka työpaikka olisi ollut Laviassa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.2.2012 17:40

Hieno rakennus ja kaunis on kylänraitti vanhoine rakennuksineen. Kumma kun elokuvantekijät ei ole huomanneet käyttää Laviaa?

Lavia on kiinteästi osa Kiikoista mm yhteinen yläaste ja Suodenniemeläiset nuoret käyvät lukiota Laviassa. Koko historian ajan näitten naapurikuntien kanssa on ollut lähin yhteistyö. Ratkaisumme tulee noudattaa tätä linjaa. Myös suurin työmatkaliikenne kulkee, ei Kankaanpäähän eikä Poriin vaan Sastamalaan 12,1%.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 16:45

Vau! Hieno idea!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 12:59

Jaaha, Laviassa on keksitty testamenttirahoille käyttöä. Eiköhän se Lavian kunnallisten palvelujen hoito onnistu nykytiloissakin.
Toisaalta kunnanporukka voisi muuttaa vaikka terveyskeskuksen kanssa samoihin tiloihin, koska puolityhjä kiinteistö on jo nyt kunnan omistuksessa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 12:10

Eikö Laviassa ole tuhansia asukkaita? Mitenkä tuo koko "kunnan väki" tuohon vanhaa taloon mahtuu?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 11:07

"Siirtäisi kunnan väen", vai niin. Mutta eikös Laviassa ole sentään parituhatta asukasta. Miten ne sinne mahtuvat? Toisaalta, keskittäminen on muotia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 10:58

Eiköhän muutama toiminto Lavian loppuajan voi olla nykyisissä tiloissa. Visioiduilla järjestelyillä ei kohene kuin nykyisten tilojen omistajien tilanne, kun pääsevät omistuksistaan (ja vastikkeista) eroon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 10:21

On meillä koirakin!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 09:20

Samoin tein sinne voisi perustaa kunnantalomuseon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 09:14

Järkevä ajatus ja paljon potentiaalia! Hyvä, kun nuorisolle tilaa, jossa viihtyä, kun vain oikein suunnitellaan ja saadaan toiminnallisuutta.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

IMG_2195

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot