Satakunta
Päivitetty 21.2.2012 09:57, julkaistu 20.2.2012 15:59

Joutsenlahti epäilee työttömyyden vaikuttaneen Raution puheisiin

Kuva: Heikki Westergård
Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle
Tommi Raution tunteva Anssi Joutsenlahti epäilee, että työttömyys on vienyt Raution harkinnan. Raution kirjoituksia ei rovasti hyväksy.

Eduskunnan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti (ps.) tuomitsee Köyliön kunnanvaltuutetun Tommi Raution (ps.) kommentit pizzeria-ampumisesta.

Joutsenlahti ottaa asiaan kantaa omilla Facebook-sivuillaan.

– Meidän Köyliön toinen valtuutettu Tommi Rautio on antanut ikävän lausunnon Oulun ampujasta. Tunnen Tommin ja ihmettelen hänen kirjoitustaan enkä mitenkään voi sitä hyväksyä. Onko omat vaikeudet esim. työttömyys tehnyt tepposet ja laskenut harkintakykyä! Ei voi mitenkään ymmärtää eikä hyväksyä!

Aiemmin porilainen kansanedustaja Ari Jalonen (ps.) ilmoitti Facebook-sivuillaan allekirjoittavansa puoluesihteeri Ossi Sandvikin lausunnon siitä, että köyliöläisvaltuutettu Tommi Raution oululaisampujaa ihannoivat kommentit eivät edusta puolueen kantaa.

– Tämä (Raution) kommentti, mikä ei missään nimessä edusta puolueen kantaa, tullaan käsittelemään niissä elimissä, missä se kuuluukin tehdä. Facebook ei ole siihen sopiva ympäristö, kirjoittaa Jalonen.

Jaloselta kysyttiin Facebookissa myös, käsitteleekö piirin hallitus tapaus Rautiota maaliskuun alun kokouksessaan.

– Seppo Toriseva (Satakunnan piirin pj.) on omassa lausunnossaan näin luvannut. Asiasta tiedotettaneen sitten käsittelyn jälkeen, vastaa Jalonen.


AVAINSANAT: Ari Jalonen

Kommentit (36)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)22.2.2012 15:44

Hyvin sanoi Anssi. Vanhaan ja viisaan valtiomiehen kokemuksella.

Nuoret kaupunkilaisjulpit ei oikein nyt käsittänyt varapuhemiehen jutun ydintä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 08:38

Samaa mieltä tuon Jalosen lausumista,toistelee selvää asiaa aina kuin suurenpaakin asiaa. Lausuntoautomaatti kuten joku jo edellä mainitsi. Huomioni on kiinnittynyt samaan kuten joku muukin sanoi,ettei kyselytunnilla ole opposition edustajana hallituksen ministereiltä,kysyttävää ole ollut. Palkkahan on sama sen kun vain on,kun sinne nyt on valittu. Ja ollaan sitten niin miestä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 06:23

Kylläpä oli tosi typerä kommentti Anssilta, tuskin kenenkään työtilannetta sillä parannetaan että ammutaan ulkomaalaistaustaisia yrittäjiä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 03:29

"Minä epäilen typeryyden vaikuttaneen Raution puheisiin."

Aivan, Anssi Joutsenlahti syyllistää työttömät alempiarvoisiksi kuin ns. tavalliset ihmiset. Nyt on siis myös Joutsenlahden kommentointiin puututtava!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 00:26

Olen ollut työttömänä ja ikärasistin uhrina, kolmen lapsen yksinhuoltajana. Kosakaan en ole ketään palkinnut toisen ampumisesta, vaihka hyvin vaikeaa on eläminen ollut. Useimmiten oli vain aromaatmaustetta laitaa leivän päälle, pelkkiä makarooneja ja perunoita ruokana. Silloin pappi sano ulosottoon joutuneilta " Jumala antaa, Jumala ottaa.
En odottanut teologian mieheltä moista muka työttömyyden aiheuttamaa tekoa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 23:36

Kylläpä tämä väistelevä persu Jalonen on nyt niim pätevää,eipä ole näkynyt kovinkaan mediassa,eikä varsinkaan kyselytunnilla? Puheet ovat aina linjan mukaan,ei mitään omia mielipiteitä.

Myi jo valtuustoaikanaan äänensä vasemistokoalitiolle 5:stä katulampusta ja paloesimiehenvirasta jota ei voitu laittomana toteuttaa.
No onhan esikoisoikeus myyty tarinan mukaan rokkalautasesta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 23:33

Kiitos Anssille ja Arille kommenteista! Asiat hoidetaan oikeassa järjestyksessä. Perussuomalaisilla on Satakunnassa mallikkaat kansanedustajat!
Anita

Aika väsynyttä ja turhaa sakkia vai onko jätevesilaki jo kaadettu,entäs energianinta,vihermaksut,omaishoitajat,veteraaniasiat,taitettuindeksi,kunta-asiat,maahanmuutto ja sata muuta lupausta jotka luvattiin hoitaa heti ääntenlaskun jälkeen ja jytkyn tulos,puskisata huutelua,vastuunpelkoa,kaikenvastustamista ja lööpeissäroikkumista.
Tämäkö on Anitan mallikasta,ette vaan olisi sukulaisia kun noin hassuja juttelet.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 22:27

Minä epäilen typeryyden vaikuttaneen Raution puheisiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 21:56

Voin ihan näin maalla ja kaupungissa asuneena sanoa, että rasisteja (neekereistä ja mutiaisista puhuvia) asuu kaikkialla ja kaikissa puolueissa. Ehkäpä vielä tuolla maaseudun vanhemmissa ihmisissä löytyy heitä enemmän ja nuoremmissakin hämmästyttävän paljon. Johtuneeko tökeröstä kasvatuksesta ja siitä etteivät ole ulkolaistaustaisten kanssa olleet oikein koskaan tekemisissä tai ainakaan niin paljon että heitä ihmisinä tuntisi. Siis silkkaa tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä. Joskus tunnen ristiriitaista myötähäpeää kun kuulen meidän kyläläisen nuorehkon ihmisen puhuvan ihmisistä lähes 'ei-ihmisenä' vain värin takia. Hölmöä käytöstä ja sääliksi käy heidä hieman suppeaa maailman käsitystä. Kaikkia kansoja ja kulttuureita täytyy osata kunnioittaa. Se ei kuitenkaan tarkoita että kaikki pitäisi sulauttaa, vaan että ollaan yhdessä ja silti erilaisia vaikka kuinka ottaisikin joku pattiin! Perkele.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 21:51

Kyl mäolen kauhian hämmästyny!.
Nytkö vasta peruSSuomalaisten äänestäjät alkavat
kuulla rautasaappaiden synkän poljennon?.
Timo Soini on päästänyt "ilmestyskirjan" pedon
irti.
Kysymys kuuluu,onko hänessä miestä sellaisen menon
pysäyttäjäksi,epäilen,ettei ole!
Vastuuta pitää kantaa,jos saa äänestäjiltä mandaatin,eikä sovi lähteä luistelemaan
populismin ohuelle jäälle!

K.J.ståhlberg aikanaan,sisällissodan jälkeen,lausui
MAA ON LAILLA RAKENNETTAVA.
Toivoisin tämän lauseen olevan ohjeena nykyisillekin lainlaatijoille.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

IMG_2195

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot