Rauman satamajohtokunta suuntaa Hanskloppiin
Satamaliikelaitoksen johtokunnan mielestä Rauman sataman seuraavan sukupolven laajennusalueeksi tulisi varata Hansklopin luotojen alue. Se sijaitsee nykyisen satama-alueen eteläpuolella, UPM:n ja Metsä-Botnian tehtaiden edustalla.
Johtokunta toteaa kannanotossaan lisäksi, että maa-aluevaraus tulee tehdä niin laajana, että se mahdollista myös sataman rakentamisen Maanpäänniemen alueelle.
Johtokunta antoi lausuntonsa satamasuunnittelutoimikunnalle, joka valmistelee esitystään mahdollisesti 2020- tai 2030-luvuille ajoittuvasta sataman laajennuksen aluevarauksesta. Pitkälle tulevaisuuteen ulottuvasta sataman laajennus- ja reservialueen varauksesta on tarkoitus sinetöidä päätös kaupunginvaltuustossa kuluvan vuoden aikana.
Satamaliikelaitoksen esittämä vaihtoehto on neljästä vaihtoehdosta kallein ja suuritöisin, sillä uusi satama rakennettaisiin käytännössä mereen. Satamanosaan pitää rakentaa myös kokonaan uusi rautatieyhteys kaupungin itäpuolelle ja omat tieyhteydet.
Hansklopin ensimmäisen vaiheen rakentamisen rata- ja tieyhteyksineen maksaisi alustavan arvion mukaan 150 miljoonaa euroa ja lopullisessa noin 58 hehtaarin laajuudessa noin 240 miljoonaa euroa.














Valitaan uudet klopit tilalle
Ilmoita asiaton kommentti