Satakunta
Päivitetty 16.2.2012 09:45, julkaistu 15.2.2012 21:34

Pääseekö Auer vapaaksi perjantaina?

Kuva: Kari Mankonen
Anne NikkaLähetä palautetta toimittajalle
Anneli Auerin vangitsemisen perusteita puntaroidaan perjantaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Turussa.

Törkeistä seksuaali- ja väkivaltarikoksista syytetyn Anneli Auerin vangitsemisasiaa käsitellään perjantaiaamuna Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Auerin asianajajan Juha Mannerin mukaan he vaativat Auerin vapauttamista.

Manner toteaa, ettei Auerilla ole mitään tekoa tunnollaan, mistä häntä pitäisi rangaista.

– On täysin selvää, että Auerin suhtautuminen asiaan on sama kuin aiemminkin. Valitettavasti emme voi kommentoida syytteitä julkisesti, koska ne ovat salassa pidettäviä, mutta kiistämme edelleen ehdottomasti teot, Manner kommentoi Satakunnan Kansalle.

Sekä Auer että hänen entinen miesystävänsä ovat olleet tutkintavankeudessa viime syyskuusta lähtien. Syyttäjä nosti keskiviikkona syytteet muun muassa törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Aueria epäillään myös lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyrikoksista sekä eläinsuojelurikoksista. Syytekohtia on syyttäjien mukaan yhteensä 21 kappaletta.

– Ei se yllätys ollut, että syytteet tulivat, sillä aiemminkaan ei ole kyseenalaistettu poliisin tai syyttäjän esittämiä perusteita. Mutta olihan se tietysti pettymys, koska olin pyytänyt syyteharkinnan siirtämistä. Mihin oli niin kiire, ettei voitu odottaa puolustuksen todisteita, Manner ihmettelee.

Mannerin mukaan Auerin saama mittava julkisuus on ilmeisesti aiheuttanut valtavan paineen virkakoneistossa saada tapaus nopeasti käsittelyyn.



AVAINSANAT: Anneli Auer, syyte, Juha Manner. Turun käräjäoikeus

Kommentit (45)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)11.5.2012 18:29

Tulee JOKA TAPAUKSESSA valtiolle kalliiksi!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.2.2012 00:51

On se vaan hienoa huomata että veroeurot kuluvat noinkin hyödylliseen tutkintaan. Kukahan tutkisi tutkivan poliisin yhteyksiä iltapäivämediaan? Kyllä siitäkin juttua irtoaisi vuosikausiksi. Ei tosin herättäisi myötätuntoa.

Kolme vuotta tutkintovankeudessa? Eläköön neuvostofinljandija. Ihanko oikeasti näitä poliiseja ei saada vastuuseen ihmisoikeuksien rikkomisesta?

Kuinkahan tärkeän tapin kulkusille Anneli on piikikorolla tallannut? Jos on tehnyt noin kipeää, niin varmasti on tullut tarpeeseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 10:05

"Tässä kommentoinnissa on yksi vika. Poliisin tutkimukset ovat salaisia, eli jutun perusasioista tietää vain poliisi ja syyttäjä. Monella on silti varma mielipide, miten asiat ovat"

Näin se juuri on. Sitten nämä raukat eivät lisäksi ymmärrä, ettei tässä jutussa ole tapettu ketään. Ulvilan murha ja tämä pedobear jutut ovat erillisiä tapauksia. Lapset tässä ovat uhreja eikä pulllantuoksuinen Annu-mamma.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 09:47

Ei Annelia voida enää vapauttaa tulis liian kalliiksi yhteiskunnalle tuomarit tietää tämän.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 09:35

Morjens sanoi komiat toisillensa! Täällähän on monelaista kommentaattoria.Mä en ainakaan tiedä onko kyseinen ex-rouva syytön, vai syyllinen!?! Kait poliisit tietää mitä on tehty ja mitä ei.Jännäksi käy!

Teerveisin K...äjooseppi

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 08:43

"jos Anneli olisikin syyllinen ja silti hän on saanut jopa jatkaa oletettua rikollis uraansa,niin kenen vika se silloin olisi ???!!! eiköhän se olisi silloin Poliisin vika!!! "

"No ei ole. Kyllä jokainen vastaa itse omista rikoksistaan."

Eikö Poliisin työ ja asia ole ehkäistä näitä rikoksia? ja jos syytetty on aivan selvästi syyllinen oletettuun rikokseen poliisin mielestä,niin miksi kummassa tämä rikollinen on edelleenkin vapaana teostasa ja jopa jatkamassa uusia rikoksia ???? minun mielestäni syy siihen on silloin HUONOSTI ja AMATÖÖRIMÄISESTI hoidettu työ, ja sen takia sitten oletettu rikollinen on saanut jatkaa rötöksiänsä, ja jos syytteet pitävät paikkansa,niin viellä näin kauheita rikoksia.Ne lapsetkin olisivat silloin säästyneet näiltä oletetuilta hirveiltä rikoksilta jos poliisi olisi osannut hoitaa työnsä alunperin kunnolla...jopa eläinkin olisi säästynyt rääkkäykseltä,minun mielestäni tämä on jo todella törkeää huolimattomuutta ja osaamattomutta omassa työssänsä,kyllä "päitä"pitäisi pistää pölkylle tuosta hyvästä usemmalta virheiden tekijöiltä,eli potkut persuksiin koko poliisivoimista.Mitä esim.tapahtui kuuluisalle vesityölaitoksen työntekijälle kun hän mokasi jätevesien kanssa Nokialla ja moni ihminen sairastui juomavedestä ? ...ei hän ainakaan ole enää Nokian vesilaitoksessa töissä ja tuskin tulee olemaan koskaan enään missään tämän maan vesilaitoksella töissä.Minulle opetettiin jo lapsena ,että teoistansa ja mokistansa joutuu aina vastaamaan JOKAINEN,oli tämä sitten Poliisi,Vesilaitoksen työntekijä,Taxi kuski,Puistotyöntekijä tai Ammattirikollinen.
ps.Eikös Poliisinkin(Juha Joutsenlahti) mielestä Anneli ole syytön tähän kuuluisaan mysteeriin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 07:41

Tässä kommentoinnissa on yksi vika. Poliisin tutkimukset ovat salaisia, eli jutun perusasioista tietää vain poliisi ja syyttäjä. Monella on silti varma mielipide, miten asiat ovat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 23:49

ei sitä tavallinen tallari taavi.. tajua taannehtivia tappauksia...tötteröpäät tutkii ja tuomarit hutkii...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 22:35

"jos Anneli olisikin syyllinen ja silti hän on saanut jopa jatkaa oletettua rikollis uraansa,niin kenen vika se silloin olisi ???!!! eiköhän se olisi silloin Poliisin vika!!! "

No ei ole. Kyllä jokainen vastaa itse omista rikoksistaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 22:27

Tual Venäjäl o yks semmone Hodorkovski,hän saa ain
uusii syytteit.Kyl maailma o kummalline.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

IMG_2195

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot