Satakunta
Päivitetty 15.2.2012 22:05, julkaistu 15.2.2012 21:34

Leväsjoen koulun jatko nuijitaan uudelleen

Leväsjoen kyläkoulun kohtalo ei ole sittenkään vielä loppuun käsitelty. Kunnanvaltuusto päätti ottaa koulun lakkautusasian uudelleen käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessaan maaliskuun lopulla.

Jatkoaika antaa kyläläisille mahdollisuuden osoittaa, ettei koulun toiminnan ehdoksi asetettu 24 oppilaan minimiraja ehkä alitukaan. Vanhempien laskelmien mukaan kouluun on syksyllä tulossa 26 oppilasta. Lukema ja nimet selviävät maaliskuun puolivälissä kouluun ilmoittautumisen yhteydessä.

Kunnanhallituksen uudeksi jäseneksi ja nuijamieheksi valtuusto valitsi Hannu Heikintalon (kesk.). Hänet valittiin tehtävään Antti Vuorelan (kesk.) tilalle. Vuorela luopui pestistä Leväsjoen kouluskisman vuoksi.

Eroaan kunnanhallituksesta Antti Vuorela perusteli linjaerimielisyydellä. Hän nosti esiin tehdyt päätökset kunnan elinvoimaisuuden kasvattamiseksi ja totesi, että kyläkoulun sulkeminen oli niiden kanssa ristiriidassa.

– Koska enemmistö oli kanssani toista mieltä, silloin on puheenjohtajan parasta hypätä sivuun, Vuorela totesi ja sai raikuvat aplodit paikalla olleelta lehteriyleisöltä.


AVAINSANAT: Siikainen, Leväsjoen koulu, lakkauttaminen, valtuusto,

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)16.2.2012 22:32

Niin, SK:han uutisoi jo 7.2. että koulun kohtalo sinetöity. Valitusprosessikin on ihan kesken.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 18:44

Mielenkiintoista, kun uutisessa ei lainkaan todeta, että Leväsjoen koulu on Siikaisten kunnassa.

Muuten, mitenkäs koulu voi loppua, kun ei ole kuntauudistuskaan vielä käynnistynyt? Eikös ilman kuntauudistusta vältytäkään "kaikelta pahalta"..?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 17:21

Pelkästä viivytystaistelustahan tässä on kyse.
Surullista on, että siinä leikitään piskuisen kunnan veronmaksajien rahoilla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 14:40

Jäitä hattuun - eihän se oppilasraja alunperinkään ollut ainoa syy lakkautuspäätökseen! Remontti nielee paljon rahaa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 13:10

Leväsjoellahan uusi koulu. Kävin aikoinaan siinä vanhassa koulussa. Koulumatkaa 3,5 kilometriä. Pimeessä lähdettiin kouluun ja pimeässä tultiin takaisin. öljylampun valossa luettiin läksyjä.
Miettikäähän vielä ainakin kahdesti mikä kannattaa, ja mikä ei, jos ei tehdä mitään vaan myydään koulut pois. Kulkeeko kehitys eteenpäin?
Tervisiä Iisalmesta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 11:07

Kyläkoulut on säilytettävä. On järjetöntä alkaa kuskailemaan lapsukaisia ympäri maakuntaa, kun kerran pienellä kylällä on toimiva kouluyhteisö.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 09:57

osaakohan kylän väki äänestää oikein kun tulee seuraavat vaalit. ottakaa kantaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 09:03

Antti osoitti, että on olemassa selkärankaisia poliitikkoja, jotka uskaltavat olla tarvittaessa eri mieltä ja toimivat sen mukaisesti.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

IMG_2195

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot