Liito-oravalle elintilaa kaavassa
Liito-oravan papanat otetaan huomioon Jämijärvellä, kun keskustan kaava-alueen jatkoksi valmistellaan uutta asema-kaavaa.
Tuulenpesän asemakaavoituksessa on kyse noin kahdeksan hehtaarin alueesta aivan kunnallistekniikan vieressä. Alueelle aiotaan rakentaa omakotitaloja ja rivitaloja.
Luontokartoituksessa kuitenkin havaittiin, että alueelle sijoittuvat metsäsaarekkeet saattavat muodostaa liito-oravan pysyvän reviirin. 12 puun alta löytyi liito-oravan papanoita tai niiden virtsajälkiä. Lisäksi kolmesta haavasta löytyi liito-oravalle sopivia koloja, mutta kolojen alapuolelta ei löytynyt jälkiä.
– Liito-oravat on otettu huomioon alustavassa kaavaluonnoksessa. Niille jätetään kulkureitit, kertoo kunnanjohtaja Esa Ala-Karvia.
Kunnanhallitus hyväksyi kaavasuunnitelmaan liittyvät tienimet Tuulialantie ja Kaurapellontie. Kaavoituksesta neuvotellaan yksityisten maanomistajien kanssa.














Samoin New Yorkissa Manhattanilla löytyi World trade centerin suunnitellulta uudelleenrakennuspaikalta yksi uhanalainen erakkokuoriainen, ja sille pyhitetään tuo 6,5 hehtaaria maailman arvoikkaimmista maaplänteistä. Olin näet paikalla turistina ja kuoriainen kulkeutui Turusta repussani jenkkeihin. Siellä se saa aitojen sisällä pyöritellä kakkakokkareita.
Ilmoita asiaton kommentti