Konjakkilastin löytäjä suunnittelee siirtymistä miedompiin juomiin
- Kyros ja sen 1000 konjakkipulloa lötytyivät täältä.
Sukeltaja Pasi Rytkönen toteutti kuusi vuotta sitten yhtä unelmistaan, kun hän paikansi viistokaiun avulla höyrylaiva Kyroksen Rauman ja Ahvenanmaan väliseltä merialueelta.
Vuonna 1917 upotetun Kyroksen ruumassa on lastiluettelon mukaan jopa 1000 pulloa konjakkia ja 300 pulloa likööriä. Rytkönen toi asian julkisuuteen vasta nyt, koska ei halunnut repostelua lastin mahdollisesta arvosta.
Juomalastin nostoon tähtäävät sukellukset on määrä aloittaa toukokuussa.
Useita hylkyjä Rauman edustalta paikantanut Rytkönen ennustaa, että seuraavasta löydöstä ei ilmoiteta vasta kuuden vuoden kuluttua.
– Ei tiedä, vaikka kuultaisiin pikemminkin. Tämä ei ole ainoa etsintäprojekti, joka meillä on, hän raottaa.
Rauman edustalla on kymmenkunta ensimmäisessä maailmansodassa upotettua laivaa vielä löytämättä.
– Ne pakkaavat menemään vaikeammaksi ja vaikeammaksi, Rytkönen kuvailee.
Hän on saanut vuosien varrella hyviä vinkkejä alueen kalastajilta.
– Jos kalastaja kertoo että jossain on hylky, sen voi käydä tarkistamassa. Sen pystyy tunnistamaan, kun on kaikkien sukellusveneiden lokikirjat. Siitä pystyy seuraamaan, missä sukellusvene todellisuudessa upotti sen, ja voi korjata sukellusveneen lokikirjan virhettä pois, Rytkönen taustoittaa.
– Se menee kuin palapeli pala kerrallaan. Kun tämä ollut tässä, voidaan päätellä kuinka hyvin se pitää paikkaansa seuraavaan tapahtumaan nähden. Sukellusveneetkin ovat välillä erehtyneet kymmenen mailia omasta paikastaan.
Vaan mikä on konjakkilastin paikantajan seuraava toivelöytö? Vastaus on kryptinen.
– Ehkä siirrytään seuraavaksi miedompiin juomiin, hän naureskelee.














"Olen isoisäni isän ainoa elossa oleva alkoholia runsaasti käyttävä sosiaalipummi."
Eli onko isoisäsi muut alkoholia runsaasti käyttävät sosiaalipummit kuolleet? Oliko montakin?
Ilmoita asiaton kommentti